otsikko

Teen Vogue




- Nimi: Teen Vogue
- Rotu: Trakehner
- Sukupuoli: tamma
- Säkäkorkeus: 166cm
- Syntynyt: 06.10.2008

Täytti 06.02.2009 4 vuotta, 06.04.2009 6 vuotta, ikä: 15,5 (oma ikääntyminen)
- Painotus: esteet
- Koulutus: re: 150cm, ko: He A

- VH-tunnus: VH06-021-7729

- Omistaja: Dark Side Trakehners
- Kasvattaja: Robert Weichmann, GER


SJP-I (30. joulukuuta 2009, 65/65p.)
ERJ-I (25. lokakuuta 2011, 116,5p.)
Ilmoitettu mukaan yleislaatuarvosteluun.

Ras- & könstyp 8/10 p.
HHB (huvud, hals, bål) 8/10 p.
Extremiteter 9/10 p.
Rörelsemekanik, skritt 7/10 p.
Rörelsemekanik, trav 8/10 p.

Klass I ~ 40/50 p.
Domare: Ce'Nedra, SISF's Bedömningsstation


Luonnekuvaus

You're automatic,
And your heart's like an engine
I die with every beat
You're automatic,
And your voice is electric
Why do I still believe?

Teen Vogue syntyi sateisena alkusyksyn päivänä emälle, jolla oli jo kokemusta varsoista - Teen Vogue oli tamman kuudes jälkeläinen. Muutaman kuukauden päästä tamman syntymästä en emä kuitenkin menehtyi ähkyyn ja pieni tammavarsa jäi aivan yksin. Omistajat kauppasivat hyväsukuisen tamman pois. Elämässä eksynyt pieni tyttö tukeutui uuden omistajansa tammaan, joka ei kuitenkaan ollut huolia pienokaista omakseen. Kuin ihmeen kaupalla Teen Vogue selvisi, kasvoi ja vahvistui. Kolmivuotiaana sitä alettiin kouluttaa melko rajuin ottein. Hetki hetkeltä sen usko ihmisiin hupeni ja se muuttui kärttyiseksi, ja jo nelivuotiaana se oli niin kutsuttu ongelmahevonen. Tamma myytiin jälleen eteenpäin, tällä kertaa onnekseen kuitenkin henkilölle, jolla oli kokemusta hevosista ja osaamista toimia niiden kanssa. Kolmen seuraavan vuoden aikana Teen Vogueta pidettiin hyvin ja se oppi jälleen luottamaan joihinkin ihmisiin. Teen Vogue oli aina halukas hyppäämään, eikä sen tyylissäkään ollut moittimisen sijaa, joten tamma myytiin nuorelle ratsastajalle, jonka oli tarkoitus treenata tammaa ja sittemmin kilpailla sen kanssa aloittaen tallikisoista ja edistyen mahdollisesti kansalliselle tasolle asti. Ratsastaja kuitenkin loukkaantui puolen vuoden jälkeen tamman ostosta. Tämä johti siihen, että Teen Vogue jäi heitteille. Se joutui jälleen kiertoon, sitä kohdeltiin huonosti ja sen usko ihmisolentoihin mureni jatkuvasti. Lopulta kiukkuinen, elämäänsä kyllästynyt tamma päätyi seisomaan myyntitallin nurkkaan likaisena ja lihaksettomana. Mikä ihme sitten sai minut ostamaan tämän elämässä kolhiintuneen tamman? Se, että näin sen hyppäävän. Vaikka tamma olikin karsinassa hankalahko, sen kyvyt herättivät kiinnostukseni. Lisäksi tamma oli mitä kaunein, vaikkakaan ei erityisen edustava kun sen ensimmäisen kerran näin. Niin Teen Vogue, eli yksinkertaisesti Teen, siirtyi omistukseeni.

It's automatic
Everywhere in your letter
A lie that makes me bleed
It's automatic
When you say things get better
But they never...


Vielä tänäkin päivänä Teenin kanssa toimiminen on hieman riskialtista. Mielen arvet eivät ole täysin umpeutuneet ja tiedän, etteivät ne koskaan tulekaan lopullisesti paranemaan, mutta uskon, että ne haalistuvat jokaisen hyvän kokemuksen myötä. Karsinassa Teen viihtyy parhaiten omissa oloissaan. Välillä se irvistelee naapurikarsinan asukille, mutta yleensä jättää kiukuttelun sikseen kun toinen ei lähde tappeluun mukaan. Karsinaan on mentävä ehdottoman rauhallisesti ja päättäväisesti. Teenille ei mielellään laiteta riimua karsinassa, vaan annetaan olla sen irrallaan hoitotoimenpiteiden ajan. Teen saattaa luimistella ja nostella jalkojaan, mutta enää se ei pure tai potki, joten moiset uhkailut kannattaa jättää omaan arvoonsa. Harjaamisessa ei yleensä esiinny suurempia ongelmia, kunhan tamman harjaa tarpeeksi ripeästi, eikä kutittele sitä turhaan. Mahanalusen harjaaminen voi varsinkin kiima-aikoina aiheuttaa luimimista, mutta tammalle on tehtävä selväksi, että sieltäkin harjataan, halusi se tai ei. Kavioita puhdistettaessa Teenilla on tapana tökkiä ihmistä turvallaan takapuoleen, ei siis saa hätääntyä, eikä varsinkaan huitaista. Yleisesti ottaen Teenin kanssa selviää sillä nyrkkisäännöllä, että mikäli itse on rauhallinen, tammakin on. Suojia tai pinteitä laitettaessa Teen voi aluksi nostella jalkojaan hieman, mutta topakka käsky saa sen laskemaan ja pitämään jalkansa kiinni karsinan lattiassa. Varusteiden laittaminen sen sijaan onkin hieman mielenkiintoisempi projekti. Jo pelkkä suitsien näkeminen saa Teenin heilauttamaan päätään hermostuneesti ja nostamaan sen ylös. Kärsivällisyydellä ja rauhallisuudella pään kuitenkin saa sen verran alas, että kuolaimet saa sujautettua suuhun ja remmit kiinnitettyä. Missään tapauksessa tammalle ei tällaisessa tapauksessa saa suuttua. Yleensä kun kuolaimet on saanut suuhun asti, pää pysyy sen verran hyvin paikoillaan, ettei solkien kiinnittämisessä ole enää ongelmia. Satulastakaan Teen ei pahemmin pidä, vaan saattaa potkaista takajalallaan mahan alle tai ravistaa turhautuneena päätään kun satulavyötä kiristetään. Loimitus ei ole jostain syystä niin hankala asia kuin satulan tai suitsien laittaminen. Yleensä tamma pysyy rauhallisesti paikoillaan kankaanpalan laiton ja kiinnityksen ajan. Jos jokin on Teenin mielestä hauskaa, se on vesikarsinassa oleminen. Sen mielestä vesi on hyvin mielenkiintoinen asia, vaikka vesiletku sitä hieman mietityttääkin. Tamman peseminen ei siis tuota ongelmia, vaan se on Teenin mielestä vain hauskaa. Klippaaminen on Teenin mielestä jotain suorastaan hävytöntä. Se näyttää melko hauskalta mulkoillessaan klippauskonetta naama myrtsinä. Tutun, turvallisen ihmisen kanssa klippaus ei kuitenkaan ole tamman mielestä erityisen vaarallista, joten se ei yritä paeta. Tammaa klipatessa pitää kuitenkin olla koko ajan hieman varuillaan, jotta ei tee liikkeitä, jotka säikäyttäisivät sen.

Teen ei ole tylsä hevonen. Se käyttäytyy erilailla riippuen paikasta, ratsastajasta ja harjoituksesta. Tamma on hyvin vaativa tapaus, mutta palkitsee kyllä osaavan ratsastajan melkoisen ruhtinaallisesti. Sileällä Teen ei jaksaisi aina keskittyä niin hyvin kuin soisi, varsinkaan jos selässä on joku hieman tuntemattomampi henkilö. Teen koettelee kaikkia uusia ratsastajia, ja välillä niitäkin, joita ei ole vähään aikaan nähnyt. Teenin tunteva henkilö osaa antaa tammalle sen verran monipuolisia tehtäviä, että tylsä kouluvääntäminenkin muuttuu mielekkääksi. Osaamattomampi henkilö on aivan helisemässä tamman kanssa kun se juoksee ympäri kenttää tai maneesia kaula pitkällä ja korvat luimussa. Teen on todella tarkka avuista; se ei siedä lainkaan ohjista vetämistä, eikä hakkaavaa pohjetta. Myös istunnan tulee olla kunnossa, sillä jokaisessa askellajissa on pysyttävä tiukasti kiinni satulassa, jotta Teen ei hermostu. Tarpeeksi hienovaraisten apujen käyttäjä kuitenkin saa Teenin työskentelemään kokonaisvaltaisesti ja muotokin löytyy helposti. Esteitä ratsastettaessa Teen on yleensä hyvin kuulolla, välillä ehkä hieman turhankin sähäkkä. Tamman kanssa ei voi mietiskellä maailman variksia, vaan jokaiseen tiehen ja esteeseen on keskityttävä tarkkaan. Huonot tiet saavat muuten rohkean tamman kieltämään, sillä se ei kuollakseenkaan tahdo iskeä jalkojaan puomeihin. Erikoisesteet tai uusintaratojen tiukat kurvit eivät kuitenkaan tuota hyvin liikkuvalle tammalle ongelmia. Teen hyppää muurit ja vesiesteet sun muut heikkohermoisemmille hevosille ongelmia tuottavat esteet hyvin ja melkoisen päättäväisesti. Osaamatonta ratsastajaa Teen ei kuuntele, ja silloin on odotettavissa runsaasti kieltoja ja ohiratsastuksia. Vauhti ei ole kuitenkaan ongelma, mikäli kuski on osaava. Teen kääntyy hyvin ja asiansa tuntevan ratsastajan kanssa neidistä tulee esiin pikajuna-puoli. Maastoillessa Teen ei missään tapauksessa voi olla johtohevonen, vaan sen on oltava tutun ja turvallisen hevosen takana. Tamma ei kuitenkaan yleensä sen kummemmin säiky, mutta ei mene kummallisiin paikkoihin ilman, että joku muu kulkee edellä.

It's automatic,
Counting cars on a crossroad
They come and go like you
It's automatic,
Watching faces I don't know
Erase the face of you


Teen kannattaa tarhata joko riimunnaru tai kuolaimet suussa. Sillä on melkolailla poikkeuksetta kamala kiire tarhaan kavereiden luokse. Kuitenkaan ihan minkä tahansa hevosen kanssa Teen ei viihdy. Sillä, niin kuin ihmisilläkin, on muutama hyvä hevoskaveri, joiden kanssa se viihtyy tarhassa juoksentelematta pitkin aidanviertä ja hirnumatta perään. Tarhaillessa Teen yleensä riehuu hetken ennen kuin rauhoittuu ja jää järsimään löytämiään heiniä. Tamma voidaan tarhata myös yksin, mikäli virikkeitä (kuten esimerkiksi oksia) löytyy tarpeeksi paljon. Sateella Teenia ei huvittaisi olla tarhassa lainkaan, vaikka olisi loimikin päällä. Lumi sen sijaan ei haittaa tammaa lainkaan, vaikka joka vuosi pitääkin selvittää onko se mahdollisesti vaarallista. Tarhasta haettaessa Teen saattaa antaa kiltisti kiinni tai juoksennella karkuun pitkin poikin tarhaa. Teenin suhtautuminen talliinmenoon riippuu ajankohdasta ja säästä. Mikäli se on yksin tarhassa, se antaa helpommin kiinni kuin silloin kun se on tarhattu laumassa. Lisäksi kurjalla, sateisella ja tuulisella ilmalla tamma on paljon helpompi napata kuin aurinkoisella ja mukavalla ilmalla. Tallille päin talutettaessa tamma on yleensä melko rauhallinen eikä ryntäile. Ainoastaan silloin jos tamma on ollut illan ulkona ja odottaa jo kaurojaan, se saattaa osoittaa hieman pippurisempaa asennetta ja sipsuttaa melkein ravia taluttajan vierellä.

It's automatic
Systematic
So traumatic
You're automatic


Lastatessa Teenin kanssa pitää olla tarkkana. Se ei vieläkään luota kuljetuskoppeihin aivan täysin, vaan kyttää niitä poikkeuksetta epäilevästi. Mieluiten tammaa kuljetetaan vain silloin, kun sillä on seuraa, jotta se ei hermostuisi ja loukkaisi itseään kuljetuksen aikana. Toisen hevosen kanssa matkustaessa tamma on yleensä melko rauhallinen, mitä nyt kuopii välillä ja hirnuu ilmoittaakseen olemassaolostaan. Jos tammaa joudutaan kuljettamaan yksin, on hyvä pysähtyä erittäin usein tarkistamaan tamman kunto ja rauhoittelemaan sitä. Kilpailupaikoilla Teen suorastaan rynnistää pois trailerista. Tamman kanssa pitää olla tarkkana kun ympärillä on paljon ihmisiä ja muita hevosia. Ihanteellisin tilanne on mikäli Teen saa tutustua tutun ratsastajan ja hevosystävän kanssa kilpailupaikkaan, jotta stressi jää mahdollisimman vähäiseksi. Verryttelyssä Teenin kanssa kannattaa hyppäämistä enemmän panostaa siihen, että saa tamman kunnolla kuulolle. Mikäli tämän neidin kanssa mennään radalle kun valmius on luokkaa "vähän sinne päin", tuloskin tulee varmasti olemaan vähän sinne päin. Teen hyppää kyllä innokkaasti ja taidolla, mutta sen on oltava kunnolla kuulolla, jotta se tekee oikeasti parhaansa. Erikoisesteetkään eivät tuota Teenille ongelmia, vaan se yittää ne rohkeasti ja korvat höröllä. Palkintojen jako on Teenin mielestä melkoisen mielenkiintoinen tilaisuus. Tamma ei aina oikein tiedä voiko palkintoja jakavaan heppuun luottaa, eikä ole aivan varma siitä, pitääkö suitsiin kiinnitetystä ruusukkeesta. Poseerausta Teen ei malttaisi kamalan kauaa harrastaa, vaan tahtoisi päästä juoksemaan kunniakierroksen melkein nelissä. Siitä huomaa kuinka se nauttii saadessaan mennä lujaa! Näyttelyissä Teenin mielestä on inhottavaa seisoskella kamalan kauan paikoillaan. Esittäjän on siis oltava tuttu, vakaa, päättäväinen henkilö, jotta Teenistä saa parhaat puolet esiin.

Teenillä on useita asioita, joita se ei tunnu voivan sietää, mutta mikään muu ei ole sen mielestä niin kammottava kuin eläinlääkäri. Kun tamma pitää viedä eläinlääkärin tarkastukseen, pitää mukana olla aina tuttu, turvallinen ihminen. On kuitenkin sanottava, että Teen on oppinut hyväksymään eläinlääkärin paljon paremmin kun käytämme aina samaa lääkäriä. Sen sijaan kisojen eläinlääkärintarkastukset ovat tamman mielestä erittäin pelottavia ja silloin pitää mennä oman ihmisen taakse piiloon. Kun tamman antaa tutustua lääkäriin hetken ajan, toimenpiteiden suorittamisessa ei yleensä ilmene suurempia ongelmia. Kengittäjä taas on Teenin mielestä hauska tyyppi. Tamma seurailee mielellään katseellaan ja korvillaan kaikkia pieniäkin asioita, joita kengittäjäsetä tekee. Teen on ystävystynyt kengittäjämme kanssa erinomaisesti ja heillä tuntuu olevan aivan oma pieni sisäpiirinsä. Hevoshieroja ei ole Teenin mielestä mitenkään erityisen hirmuinen tai hauska henkilö. Se tuntuu ajattelevan, että hieroja vain on osa kisahevosen elämää.

Why do I keep loving you?


Sukutaulu

i Psychosomatic ii Crimepartners iii Aid&Abed
iie Jocularity
ie Julienne II iei Guylian
iee Turarda
e Don't Blame Me ei Broken Boulevard eii Smokey Bear
eie Light On
ee Ending September eei Job's Comforter
eee Prescriptive


Teen Vogue on itse hieno, vaikkakin elämän kolhima kilpatamma, joka on kunnostautunut myös jalostuspuolella. Sen suku on myös katseenkestävä, vaikka luonnollisestikaan kaikki suvun hevoset eivät ole olympiatason esteratsuja, vaan joukkoon mahtuu jokunen kouluhevonen ratsastuskouluratsuista puhumattakaan.

Teen Voguen isän puolen suvusta löytyy monenmoista kaviokasta. Tamman isä Psychosomatic polveutuu mukavasta käyttöhevossuvusta. Ori itse on 170 senttiä korkea ja muistuttaa väriltään kultakolikkoa. Vaikka oria kutsutaankin leikkisästi Psykoksi, se ei ole luonteeltaan mikään hullu massamurhaaja, joka käy jokaisen karsinansa ohi kulkevan ihmisen tai eläimen kimppuun. Oikeastaan tämä herra on juuri päinvastainen tapaus edellä esitetylle kuvaukselle. Psyko on käsiteltäessä rauhallinen ja mutkaton, melko ruunamainen ori. Herra on kisannut vain muutaman kerran aluetasolla, sillä sen surkeat kisahermot eivät koskaan sallineet sen nousta kapasiteetin sallimalle kansalliselle tai jopa kansainväliselle tasolle. Kotioloissa tutun ratsastajan kanssa ori kun hyppi melko helposti 140-150cm korkeita esteitä aina ratoina asti. Ratsastettaessa ori on rehellinen ja halukas miellyttämään. Sillä on kuitenkin estehevoselle tarvittavaa sähäkkyyttä, joka muuttui isommissa kisoissa hermostuneisuudeksi ja huonoksi käyttäytymiseksi radalla. Kantakirjauksessa herra ei aivan täysin ensiintynyt edukseen, mutta sai sieltä kotiintuomisiksi toisen palkinnon. Psykon omistajat päättivät siirtää orin täysipäiväisiin jalostusoriin tehtäviin sen suvun ja näyttelymenestyksen takia, vaikka kilpailunäyttöjä herra ei koskaan saanut kerättyä. Psykolle onkin tätä kirjoittaessa kertynyt jo 47 jälkeläistä, joihin Teen Voguekin lukeutuu.

Psykon isälinja vie ruunikon Crimepartnersin kautta punaruunikkoon valjakko-ori Aid&Abediin. Teenin isänisä Crimepartners on komea noin 168 senttiä korkea jalostusori. Nuorempana ori kilpaili pääasiallisesti 110-120 sentin esteluokissa, joista sillä on jokunen sijoituskin. Esteiden lisäksi orin kykyjä testattiin koulukentillä, joissa se tanssi vaikeimmillaan vaativa b-tasoisia ohjelmia. Omistajan mielestä orin suurin meriitti on kuitenkin sen kantakirjapalkinto. Rodunomaisesta rakenteesta palkittu ori kun sai aikoinaan kantakirjaustilaisuudessa ensimmäisen palkinnon. Luonteeltaan Chrisiksi kutsuttu ori on melkolailla stereotyyppinen ori, sillä se tahtoo aina esitellä itseään ja (luultuja) kykyjään. Se on mielestään oikea hurmuri, eikä suotta: orilla on pienimuotoinen faniklubi sen kotipaikkakunnalla.

Teen Voguen isänisänisä Aid&Abed on jo valitettavasti menehtynyt (se oli 27-vuotias kuollessaan 17. lokakuuta 2008), joten saadakseni selville enemmän tästä orista otin yhteyttä sen valmentajaan Heinrich Rochtiin, joka asuu nykyään Hampurissa. Mies kertoi kahvikupposen äärellä, että Abuksi kutsuttu ori tuotiin Puolasta emänsä kanssa orin ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Tullessaan ori näytti aivan muulta kuin siltä hevoselta, joka sittemmin sai kantakirjaustilaisuudesta toisen palkinnon ja menestyi mukavasti valjakkoajon saralla. Luonteeltaan Abu oli valitettavan arka, eikä ollut oikein tutustunut lähemmin ihmisiin. Kun ori oli vuoden ikäinen, sen emä menehtyi suolisolmuun ja se joutui totuttelemaan muihin hevosiin ja sitä käsitteleviin ihmisiin kertarysäyksellä. Heinrich onnistui voittamaan orin luottamuksen ja teki siitä valjakkohevosen, sillä ratsastamista ei voinut uneksiakaan Abun kanssa. Kun ori menestyi aina kansallisella tasolla asti, sen omistaja alkoi saada kyselyjä siitä, oliko hevonen mahdollisesti tarjolla jalostukseen. Omistaja vastasi myöntävästi. Ensimmäinen tammavieras, Jocularity, saapui Abun luo muutaman viikon kuluttua ensimmäisestä kyselystä. Tästä astutuksesta syntyi Teen Voguen isänisän täysveli Committer.

Jocularity vieraili Aid&Abedin luona kolmesti: ensimmäinen varsa oli ori, josta jo aiemmin mainittiin. Toisen varsan kanssa ei ollut onni yhtä hyvin myötä, vaan pikkuinen tamma syntyi kuolleena. Kolmas varsa oli Teen Voguen isän isä, Crimepartners. Jocularity "Zooey" viettää eläkepäiviään kasvattajansa luona vajaan tunnin ajomatkan päässä Frankfurt-am-Mainista. Tamma on luonteeltaan hyvin neitimäinen eikä voi sietää esimerkiksi kurakelejä. Ratsastettaessa Zooeyn kanssa pitää olla pitkäjänteinen ja yhtä yritteliäs kuin tamma itsekin. Käsiteltäessä tamman kanssa ei juuri esiintynyt suurempia ongelmia, vain pientä neitimäistä herkkähipiäisyyttä. Zooey on miellyttävästä suvusta, josta löytyy hyviä suoritushevosia, eikä sitä itseäänkään voi haukkua taidottomaksi. Uransa parhaina päivinä Zooey pääsi hyppäämään aina kansallisiin kisoihin 140 sentin luokkia. Tamma oli kuitenkin hieman kinkkinen tapaus mitä kuljettamiseen tuli, mutta ei onnekseen kertaakaan loukannut itseään kilpa- tai astutusmatkojen aikana. Nykyään hieman harmaantunut tamma oli aikanaan kauniin kiiltävä punaruunikko. Korkeutta taitavalla, oman arvonsa tuntevalla rouvalla on jo 25 vuotta.

Psykon suku on emän puolelta painottunut hieman enemmän esteisiin kuin isän puoli. Teen Voguen isänemä, Psykon emä Julienne II on frankfurtilaisen ratsastuskoulun opettajan oma hevonen, mutta toimii edelleen kokeneempien ratsastajien tunneilla opetusratsuna. Nykyään tamma on jo melkein 19-vuotias ja sillä on hieman harmaita karvoja silmien ympärillä, mutta luonteeltaan rouva on edelleen hyvin pirteä ja toisinaan ratsastuskoulun oppilaat saavatkin tuntea sen nahoissaan. Olin seuraamassa erästä tuntia, jolla Julia oli. Onnekseni satuin katsomaan juuri kokeneiden ratsastajien estetuntia kun he harjoittelivat seurakisoja varten. Julia kuunteli hyvin ratsastajansa apuja, mutta kieltäytyi heti jos askeleet eivät sopineet esteelle. Tammalla näytti olevan edelleen mukavat, sopivan irtonaiset askellajit ja hyvä hyppytyyli. Talliin palatessa Julian piti hieman kytätä tien viereen kumolleen jätettyä muovituolia, mutta sen pelottavampia mörköjä tielle ei sattunutkaan. Karsinassa Julian korvat painuivat luimuun ja se heitteli päätään turhautuneesti ratsastajan hoitaessa tamman pois tunnilta. Rouva ei olisi välittänyt lainkaan saada jalkoihinsa lämpöpinteleitä, vaan nosteli jalkojaan koko ajan hankaloittaakseen ihmisen tehtävää. Nuorena Julia hyväksyttiin kantakirjaan toisella palkinnolla ja se kilpaili sekä alueluokissa että kansallisissa luokissa 130-140 sentin esteillä. Neidin karvapeite oli aikanaan täysin musta, mutta nyt etenkin päähän on ilmestynyt hopeanharmaita, vanhuudesta kertovia karvoja. Korkeutta Julialta löytyy 164,3 senttiä.

Juliennen isä Guylian on palkittu champion ja muotovalio -arvonimillä ja se on hyväksytty kantakirjaan ensimmäisellä palkinnolla. Ori on myös kisannut hieman, mutta vain aluetasolla. Enimmäkseen tämä nykyään eläkepäiviään Sveitsin puolella viettävä herrasmies on toiminut näytöshevosena ja siitosorina. Sen suvusta löytyy hyviä suoritushevosia, parhaimpana niistä on mainittava mm. Helsingin olympialaisissa kenttäkilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut Zhetro IV, joka on Guyn isän isä. Korkeutta Guylla - tällä hienolla, hurmuriluonteisella orilla on 168,7 senttiä ja väriltään se on tummanrautias. Kävin katsomassa oria Bernissä, Sveitsissä. Se tarhaili loimi päällä pienen shetlanninponin kanssa, eikä tuntunut olevan moksiskaan kun ennestään tuntematon ihminen tuli sitä silittelemään. Ori vaikutti "machomiestä" enemmän hellyydenkipeältä nallekarhulta ja siitä oli nähtävissä auktoriteettisuus ja aristokraattisuus, vaikka tietenkin ikä on heikentänyt sitä ja tehnyt siitä vähemmän kiiltävän ja enemmän pörröisen. Minulle kerrottiin, että Guylla on 268 rekisteröityä jälkeläistä, ja tietenkin niitä, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta rekisteröimättä. Kiitos uuden teknologian, Guy tulee edelleen isäksi keinosiemennyksen avulla.

Teen Voguen suvun luultavasti pippurisin hevonen on Juliennen emä, minun tammani emän emän emä Turarda, jonka kanssa ei voinut oikein koskaan olla varma siitä, mitä tuleman piti. Tamma syntyi ratsastuskoulun opetushevoselle suositusta jalostusorista ja se lähetettiin koulutettavaksi yhdelle Saksan suosituimmista ja taitavimmista hevosihmisistä: Johann Müllerille. Bellaksi kutsuttu tamma osoitti jo pienenä olevansa hyvin sähäkkä tapaus, eikä sen kanssa ollut helppoa. Müllerin opissa Bellasta kuitenkin kasvoi upea esteratsu, joka pääsi parhaimmillaan aina kansallisen tason esteille asti. Kun hyppääminen alkoi kyllästyttää neitiä, sillä kokeiltiin maastoesteitä, jotka saivat kipinän taas syttymään. Kenttäkilpailuissa Bella starttasi vain seuraluokissa, muttei oikein menestynyt, sillä tamman kipakka luonne pilasi usein kouluosuuden. Tammalla oli tapana "pelästyä" muita hevosia jos ne tulivat ratsastettaessa sen takaa ja siirtyä silloin laukkaan ratsastajan tahdosta riippumatta. Käsiteltäessä Bella oli kuitenkin erinomaisen kiltti ja rauhallinen, ja siksi se viettikin muutaman vuoden ennen eläköitymistään ratsastuskoulun opetushevosena. Turarda kantakirjattiin toiselle palkinnolle, ja sen säkäkorkeudeksi mitattiin aikuisena tasan 167 senttiä. Väriltään vuonna 1998 vanhuuteen menehtynyt tamma oli vaaleanpunaruunikko.

Teen Voguen emän puolen suku ei häviä isän puolen suvulle lainkaan, sillä emänkin puolelta löytyy niin näyttö- kuin käyttöhevosiakin. Tammani emä Don't Blame Me ostettiin jo nuorena siitostammaksi Münchenissä sijaitsevaan trakehersiittolaan. Danaksi kutsuttu tamma oli luonteeltaan erinomainen sille suunniteltuun tehtävään. Dana oli ratsastettaessa hieman tahmea, vaikka osasikin hypätä halutessaan irrallaan mainiosti. Käsiteltäessä neiti oli kuin nallekarhu: hellyydenkipeä ja suurisydäminen. Dana koulutettiin muiden hevosten tavoin ratsuksi, mutta sitä liikutettiin pääasiallisesti muilla tavoilla kuin selästä käsin. Ensimmäisen varsansa Dana sai ollessaan viisivuotias ja lähes joka vuosi sen jälkeen tamma sai uuden varsan. Kaikki sen jälkeläiset olivat rakenteeltaan hienoja ja luonteeltaan sopuisia ja yhteistyöhaluisia. Teen Vogue oli sisarussarjan kuudes (Don't Blame Me:n kuudesta jälkeläisestä neljä on tammoja ja kaksi oreja) ja valitettavasti viimeinen. Kun Teen oli vajaan kolmen kuukauden ikäinen, Don't Blame Me menehtyi ähkyyn. Ennen jalostustamman uraansa Dana oli kantakirjattu toiselle palkinnolle. Se ei koskaan itse kilpaillut esteillä, mutta kolme sen jälkeläisistä on hypännyt aina kansallisella ja kansainvälisellä tasolla asti. Dana oli 164 senttiä korkea ja väriltään punaruunikko - oikea kaunotar sekä luonteeltaan että ulkonäöltään. Se haudattiin kotitallinsa tiluksille muiden siittolan arvostettujen tammojen viereen.

Broken Boulevard syntyi Irlannin eteläkolkassa sijaitsevalla trakehnertallilla, jonka omistaja oli entinen kilparatsastaja. Ori oli varsana hyvin hontelokoipinen, eikä siltä odotettu suuria. Ollessaan kolmivuotias Bonnyksi kutsuttu pikkupoika lastattiin kuljetuskoppiin ja vietiin Saksaan. Orin uusi omistaja oli sitä mieltä, että hevosesta olisi enemmän hyötyä harrastehevosena kuin siitoskäytössä ja oli aikeissa ruunata sen. Kohtalon oikusta omistaja kuitenkin vei Bonnyn huolitellun näköisenä tarjottavaksi trakehnerkantakirjaan ja ori hyväksyttiin. Sen liikkeet olivat upeat ja hyppytyyli melko loistava. Tarkastuksissa jaloissa ei havaittu piileviä vikoja ja ori oli terve. Bonny sai siis pysyä oripoikana ja uusi omistaja lähetti orin treenattavaksi Aacheniin taitavalle ratsuttajalle. Vajaan kahden vuoden päästä orista oli tullut ratsastettaessa yritteliäs ja se oli ennen kaikkea halukas hyppäämään. Bonnyn lihaksisto oli kehittynyt, eikä oria voinut uskoa enää samaksi hevoseksi, joka lähetettiin Irlannista Saksaan. Omistaja kilpaili orilla sen verran, että sai sille hyvät kilpailunäytöt oripäiviä varten. Pääasiassa Bonny kilpaili omistajansa kanssa alue- ja kansallisella tasolla aina 130-140 sentin luokissa. Oripäivillä se sai astutusoikeuden ja sen jälkeen Bonnya ei enää kilpakentillä näkynytkään. Tämä 170,5 senttinen tummanrautias ori elää edelleen siellä, mihin se ostettiin Irlannista vuosia sitten. Orille on kertynyt jälkeläisiä 196 kappaletta.

Smokey Bear oli saksalainen 169 senttiä korkea rautias trakehnerori, joka näyttäytyi pääasiallisesti vain näyttelykehissä. Se sai kantakirjauksessa juuri ja juuri toisen palkinnon, mutta hyväksyttiin jalostukseen hyvän sukunsa puolesta. Benny oli luonteeltaan jokseenkin sähäkkä tapaus ja sen kanssa piti aina olla tarkkana siitä, mitä tapahtui. Orilla yritettiin startata seurakilpailuissa, mutta ori oli paljon kiinnostuneempi paikalla olevista tammoista kuin esteradasta, joka sen oli tarkoitus suorittaa. Kotona ratsastettaessa ori oli mukava silloin kun ei päättänyt imitoida pikajunaa, joka törmää seinään (joskus Benny lähti yhtäkkiä laukkaamaan ja pysähtyi juuri ennen aitaa, estettä tai maneesin seinää). Kymmenen jälkeläisen jälkeen omistaja ruunautti orin toivoen, että se rauhoittuisi. Niin kävikin, mutta vasta noin vuoden päästä ruunauksesta. Orin lähes kaikki jälkeläiset ovat sukutaulunsa ansiosta jalostushevosina. Kaikeksi onneksi orin kenkkuileva luonne ei periytynyt kuin kahdelle jälkeläisistä.

Light Onia voisi melkein sanoa rumaksi ankanpoikaseksi. Se syntyi Englannin puolella, muttei ollut mitenkään erityisen kaunis olento. Tamma oli kaiken lisäksi hyvin arka synnyttyään laitumelle ja vietettyään ensimmäiset päivänsä vain hevosten kanssa. Heti kun Lindaksi kutsuttu likaisenvalkoinen pienokainen oli vieroitettu, se myytiin Irlantiin. Tamma koulutettiin yleisratsuksi kiitos sukutaulunsa (Lindan isä oli menestynyt hyvin koulupuolella aina intermediaire-luokissa asti ja emä oli ratsastuskoulun luottoratsu). Muutaman vuoden päästä neitokainen oli saanut sen verran itsevarmuutta, ettei aina kyyristellyt tarhan tai karsinan perimmäisessä nurkassa, vaan uskalsi osoittaa olemassaolonsa. Kokenut kilparatsastaja näki tamman ravailevan ja laukkailevan tarhassa, ja halusi koettaa ratsastaa sitä. Pian tämän jälkeen tamman omistaja oli suostuteltu myymään se ja se siirtyi Dublinin lähistölle opettelemaan kilpahevosen elämää. Viiden vuoden päästä Linda palasi syntymämaahansa kilpaillakseen Badmintonissa. Tamma sijoittui viidentoista parhaan joukkoon. Seuraavalla kerralla Badmintonissa sijoitus oli seitsemäs. Paluumatkalla Irlantiin tavallisesti rauhallinen Linda hermostui jostain kuljetuskopissa ja satutti takajalkansa niin pahasti, ettei voinut enää kilpailla vaativissa kenttäkilpailuissa. Tammalla startattiin muutaman kerran aluetasolla kouluratsastuksessa, mutta loppujen lopuksi se siirtyi jalostustamman tehtäviin ratsastajansa trakehertallille. Kimolta, 165 senttiä korkea tamma sai viisi varsaa (neljä oria ja yhden tamman). Linda menehtyi vanhuuteen 24-vuotiaana.

Teen Voguen emän emä, Ending September, nähtiin useasti kilpakentillä ja se oli ehdolla Saksan maajoukkueeseenkin. Valitettavasti maajoukkuepaikka jäi vain haaveeksi tamman loukkaannuttua. Tapasin Disan ratsastajan, Heinke Mechenbauerin, eräillä saksan hevosihmisille tarkoitetuilla koulutuspäivillä. Hän vaikutti olevansa hyvillään siitä, että hänen ratsastettavanaan ollut tamma oli päässyt Teen Voguen sukuun. Heinke kertoi, että tapasi Disan ensimmäistä kertaa sen ollessa noin kuusi ja puolivuotias. Tamma juoksenteli tarhassaan viskoen milloin päätään, milloin takaosaansa. Aluksi Heinke oli hieman epäluuloinen tamman omistajan suunnitelmista saada neiti Saksan terävimpään estekärkeen, mutta kun hän pääsi tamman selkään, mieli muuttui nopeasti. Disa ei ollut käsiteltäessä maailman mukavin eläin, vaan testasi jokaista, joka sitä yritti harjata tai taluttaa. Sen repertuaariin kuului luimistelu, ilman näykkiminen, ilman potkiminen takajaloilla ja jopa takajaloille nouseminen. Ratsastettaessa Disa oli kuin eri hevonen. Se toimi pienimmilläkin avuilla kuin unelma eikä epäröinyt hypätä oudoimmankaan näköisen esteen ylitse. Hiljalleen ratsukko kehittyi ja pääsi aluetasolta kansallisiin kisoihin ja muutaman kerran he olivat mukana myös kansainvälisissä kilpailuissa. Disa hyppäsi puhtaasti aina 160 sentin ratoja. Nykyään 168-senttinen, punaruunikko Disa asuu Leipzigissä pienellä yksityistallilla. Tamma on varsonut kolmesti: sillä on kaksi orijälkeläistä (joista toinen on nykyään ruuna) ja yksi tammajälkeläinen - Don't Blame Me.

Job's Comforter oli ensimmäisellä palkinnolla kantakirjattu punaruunikko ori, jolta säkäkorkeutta löytyi huimat 174 senttiä. Ori oli luonteeltaan rehellinen ja se oli oriksi melko helppo käsitellä. Johnnyksi leikkisästi kutsutulla orilla kilpailtiin oripäiviä silmällä pitäen aina kansallisissa kilpailuissa 140 sentin luokissa, mutta myös koulukilpailuissa herraa käytettiin. Parhaimmillaan Johnny suoritti helpon a:n tasaisia koulukiemuroita. Ori keräsi kotiinviemisiksi useimmiten neljänsiä ja viidensiä sijoja, sillä se tuntui pelkäävän voittamista. Kuitenkin Johnny hyväksyttiin jalostukseen mukavilla pisteillä. Enimmäkseen herra periytti jälkeläisilleen hyvää hyppytyyliä ja rauhallisuutta. Karsinassa Johnny oli melkoisen utelias ja rauhallinen, ei koskaan uhkaava. Ratsastettaessa herra oli kevyt ja eteenpäinpyrkivä. Huolimatta pienestä orimaisesta kujeilusta Johnny oli todella mukava ratsastaa, sillä sen yhteistyöhalukkuus oli vertaansa vailla. Vielä tänäkin päivänä orista syntyy jälkeläisiä jo olemassa olevien vajaan kahden sadan yksilön, kiitos keinohedelmöitysten. Johnny itse menehtyi ollessaan 21-vuotias.

Hankalan luonteensa Disa (Ending September) peri emältään Prescriptivelta. Priziksi kutsuttu tamma ostettiin noin kuusivuotiaana müncheniläiseen ratsastuskouluun opetushevoseksi. Tamman hermot eivät kuitenkaan kestäneet kovinkaan pitkään vilkkaan ja suositun ratsastuskoulun hälinää, vaan tammasta alkoi tulla kiukkuinen lähes kaikkia kohtaan. Vain rohkeimmat ja itsevarmimmat uskalsivat astua tamman karsinaan ja hoitaa sen. Ratsastettaessa Prizistä oli tullut kovasuinen ja se saattoi lähteä laukkaamaan kesken käyntiharjoittelun. Esteillä tamma kuitenkin näytti vapautuvan ja sen alituiseen luimussa olevat korvat kääntyivät höröön. Tamma kilpaili seura- ja aluekilpailuissa noin 100-120 sentin esteillä saavuttaen monia hyviä sijoituksia, ja opetti sitäkin useamman ratsastajan hyppäämään. Priz oli kuitenkin muutoin vaarallinen ratsastuskoulun opetusratsuksi ja siksi se laitettiin myyntiin. Yksi tytöistä, jotka olivat oppineet tamman kanssa esteiden salat, osti tamman itselleen ja siirsi sen hektiseltä ratsastuskoululta rauhalliselle maalaistallille. Tytön tarkoituksena oli kilpailla tamman kanssa, mutta Priz loukkaantui kuljetusonnettomuudessa eikä sillä voinut enää hypätä kovinkaan korkeita esteitä. Tästä syystä tyttö tarjosi tammaa kantakirjaan. Priz hyväksyttiin kolmannella palkinnolla ja pian sen jälkeen se astutettiin. Priz menehtyi suolisolmuun ollessaan 15-vuotias. Tämä tummanruunikko, 167-senttinen äkäpussi jätti jälkeensä neljä jälkeläistä, joista yksi on Teen Voguen emän emä.


Jälkeläiset

Teen Vogue on käytössä jalostukseen

20.09.2009 t. Tokio Model i. Armani Codexx om. bill
07.10.2009 o. Dark Liberty Spike ERJ-I i. That Day om. Diamonte
05.11.2009 t. Dark Cosmopolitan i. Hey Du om. yukitora
13.12.2009 t. Dark Mirror Words i. Dior Homme om. bill
01.09.2011 o. Dark Thomas i. Toyboy om. bill
12.02.2012 t. Dark Teen Star i. Chapman om. bill
00.00.0000 o/t. Varsan nimi tähän e./i. Sen toisen nimi om. Omistaja

Kilpailut

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset ERJ:n alaisista estekilpailuista (115kpl, joista 1 CUP-sijoitus).

14.09.2009 kutsu 130cm 1/30
15.09.2009 kutsu 110cm 2/30
15.09.2009 kutsu 120cm 2/30
15.09.2009 kutsu 120cm 4/30
17.09.2009 kutsu 110cm 1/30
17.09.2009 kutsu 130cm 3/30
19.09.2009 kutsu 140cm 3/23
20.09.2009 kutsu 150cm 3/30
22.09.2009 kutsu 110cm 1/30
22.09.2009 kutsu 130cm 1/30
22.09.2009 kutsu 140cm 2/50
24.09.2009 kutsu 140cm 1/50
24.09.2009 kutsu 120cm 5/30
24.09.2009 kutsu 140cm 4/30
25.09.2009 kutsu 120cm 5/50
26.09.2009 kutsu 110cm 4/30
27.09.2009 kutsu 120cm 2/50
27.09.2009 kutsu 120cm 4/30
27.09.2009 kutsu 130cm 1/34
28.09.2009 kutsu 150cm 3/30
28.09.2009 kutsu 120cm 2/30
28.09.2009 kutsu 140cm 4/30
29.09.2009 kutsu 110cm 5/30
29.09.2009 kutsu 120cm 5/32
30.09.2009 kutsu 130cm 2/40
30.09.2009 kutsu 150cm 2/36
01.10.2009 kutsu 120cm 1/5
01.10.2009 kutsu 130cm 1/5
03.10.2009 kutsu 120cm 1/30
04.10.2009 kutsu 120cm 4/30
04.10.2009 kutsu 110cm 2/30
04.10.2009 kutsu 140cm 4/30
04.10.2009 kutsu 150cm 4/30
05.10.2009 kutsu 120cm 5/30
05.10.2009 kutsu 130cm 3/50
06.10.2009 kutsu 110cm 7/50
06.10.2009 kutsu 110cm 4/50
06.10.2009 kutsu 140cm 1/40
06.10.2009 kutsu 110cm 3/30
06.10.2009 kutsu 140cm 2/30
07.10.2009 kutsu 110cm 1/30
07.10.2009 kutsu 120cm 3/40
07.10.2009 kutsu 120cm 2/50
08.10.2009 kutsu 110cm 2/50
08.10.2009 kutsu 120cm 2/30
08.10.2009 kutsu 110cm 1/40
08.10.2009 kutsu 130cm 1/50
09.10.2009 kutsu 130cm 3/40
09.10.2009 kutsu 150cm 1/40
09.10.2009 kutsu 110cm 2/30
09.10.2009 kutsu 120cm 4/30
09.10.2009 kutsu 150cm 1/30
09.10.2009 kutsu 120cm 2/50
10.10.2009 kutsu 110cm 5/30
10.10.2009 kutsu 120cm 3/30
10.10.2009 kutsu 140cm 1/30
10.10.2009 kutsu 110cm 6/40
10.10.2009 kutsu 140cm 3/40
11.10.2009 kutsu 140cm 5/50
11.10.2009 kutsu 120cm 3/40
11.10.2009 kutsu 140cm 1/40
11.10.2009 kutsu 130cm 1/30
11.10.2009 kutsu 110cm 5/30
11.10.2009 kutsu 140cm 2/30
11.10.2009 kutsu 110cm 1/50
11.10.2009 kutsu 120cm 1/50
12.10.2009 kutsu 110cm 2/40
12.10.2009 kutsu 140cm 4/24
12.10.2009 kutsu 150cm 4/18
13.10.2009 kutsu 150cm 3/30
13.10.2009 kutsu 130cm 1/40
14.10.2009 kutsu 120cm 7/50
15.10.2009 kutsu 130cm 4/30
15.10.2009 kutsu 110cm 3/40
15.10.2009 kutsu 120cm 4/40
15.10.2009 kutsu 120cm 5/40
15.10.2009 kutsu 140cm 3/40
15.10.2009 kutsu 150cm 5/40
15.10.2009 kutsu 130cm 6/100
16.10.2009 kutsu 120cm 2/60
16.10.2009 kutsu 150cm 5/40
16.10.2009 kutsu 130cm 5/45
17.10.2009 kutsu 150cm 3/40
17.10.2009 kutsu 150cm 8/99
18.10.2009 kutsu 110cm 1/40
18.10.2009 kutsu 140cm 3/40
19.10.2009 kutsu 130cm 7/60
20.10.2009 kutsu 140cm 6/60
21.10.2009 kutsu 120cm 3/40
21.10.2009 kutsu 130cm 2/40
21.10.2009 kutsu 140cm 6/40
22.10.2009 kutsu 120cm 5/40
22.10.2009 kutsu 140cm 3/40
23.10.2009 kutsu 120cm 5/40
23.10.2009 kutsu 120cm 7/50
24.10.2009 kutsu 140cm 5/40
24.10.2009 kutsu 100cm 1/24
25.10.2009 kutsu 130cm 4/40
26.10.2009 kutsu 150cm 3/30
28.10.2009 kutsu 150cm 3/30
28.10.2009 kutsu 140cm 3/40
29.10.2009 kutsu 140cm 1/40
30.10.2009 kutsu 120cm 3/40
30.10.2009 kutsu 120cm 5/30
30.10.2009 kutsu, ERJ CUP 150cm 5/204
04.11.2009 kutsu 110cm 5/72
07.11.2009 kutsu 130cm 5/50
10.11.2009 kutsu 150cm 5/28
11.11.2009 kutsu 150cm 5/28
11.11.2009 kutsu 150cm 1/27
11.11.2009 kutsu 130cm 2/30
11.11.2009 kutsu 140cm 4/30
12.11.2009 kutsu 150cm 1/28
12.11.2009 kutsu 150cm 5/27
12.11.2009 kutsu 140cm 2/30


Päiväkirja

15. marraskuuta 2009 saavuin tallille tavalliseen tapaani iltapäivän puolella, sillä tallityöntekijäni hoitivat aina aamutallin ja hevosten ulos viemisen tai liikuttamisen. Teen Vogue makasi karsinansa lattialla, eikä ollut ulkona niin kuin sen olisi pitänyt. Kävin tiedustelemassa syytä asiaan tallimestariltamme, joka oli juuri soittanut eläinlääkärin. Tamma oli ilmeisesti kipeä, sillä se oli jo aamulla vain maannut lattialla suostumatta nousemaan. Palasin Teen Voguen luo ja silittelin sen kaulaa hiljalleen. Tamma olikin pysynyt ihmeen terveenä koko sen ajan kun se oli minulla ollut. Toivoin kuitenkin, ettei Teen ollut vakavasti sairas, sillä se oli ehdoton suosikkini koko tallin hevoskaartista. Kun eläinlääkäri tuli, siirryin muutaman askeleen kauemmas tamman luota. Mies tutki Teenin huolellisesti ja totesi sitten, että tamma oli ilmeisesti vain saanut kylmää ja uupunut runsaasta matkustelusta ja sen tuomasta stressistä. Kaikki hevosemme oli rokotettu hevosinfluenssaa vastaan, joten hän ei uskonut, että kyseistä tautia oli syytä epäillä, mutta lupasi tehdä testit, mikäli niin tahoin. Luonnollisesti halusin niin, jotta saisin tietää varmasti mikä rakkaalla tammallani oli. Pysyttelin Teen Voguen luona puettuani sille loimen. Istuin karsinan lattialla ja yritin juottaa sille vettä ja syöttää hunajanmakuisia hevoskarkkeja, joihin se tuntui jääneen koukkuun. Hunajakarkit kelpasivat, mutta heinät eivät. Syöttelin Teenille kaurojakin kädestä, jotta se saisi energiaa taistella tautiaan vastaan. Muutaman päivän vietin samalla lailla: tulin aamulla tallille ja istuin päivän tamman luona. Sain kuulla, ettei Teenin tauti ollut influenssaa, vaan vilustuminen. Lisäksi stressi oli nyt lauennut kun olimme lopettaneet aktiivisen kisaamisen ja tamma oli varsonut. Hoivasin Teenin oman hoitajan, Simonen, kanssa tammaa reilun viikon. Olin todella onnellinen kun saimme loppujen lopuksi eläinlääkäriltä luvan talutella tai juoksuttaa sitä pieniä pätkiä. Teen joutui kuitenkin pitämään loimea ja siihen kuuluvaa kaulakappaletta edelleen, jotta mitään vakavampia jälkitauteja ei ilmaantuisi. Onneksi saimme Teen Vogueni kuitenkin kuntoon ilman suurempia murheita. Tällaisissa tapauksissa huomaa kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni - yhtenä hetkenä kaikki on kunnossa, mutta muutaman minuutin, tunnin tai päivän päästä kaikki voi olla toisin. Onneksi tästä koettelemuksesta selvisimme melko helposti. Nyt Teen jo tarhailee tyttärensä Tokio Modelin kanssa ja suostuu lähtemään mukaan laukkakisoihinkin nuoremman tamman haastaessa.

14. marraskuuta 2009 olimme maastoilemassa Teenin kanssa Suomen lapissa. Retkellä oli mukana yhteensä 15 ratsukkoa. Maastoretken pitäjä antoi meille tällaisen kommentin matkan sujumisesta: "Asetuitte Teenin kanssa Fridan ja Alician taakse, mikä oli todella hyvä paikka teille! Pystyitte molemmat nauttimaan retkestä, vaikka Teen arastelikin uusia ihmis- ja hevostuttavuuksia hiukan."

5. marraskuuta 2009: Teen Vogue oli varsonut jo kahdesti ja nyt odotimme kaikki kuumeisesti tamman kolmatta varsaa. Teen oli astutettu omalla orillani, Hey Dulla, jolla ei vielä ollut jälkeläisiä. Kukaan meistä ei siis vielä tiennyt millainen karvapallo maailmaan tulisi kun synntyksen aika koittaisi. Eräs marraskuun päivä, kun lunta satoi jo maahan muutaman sentin verran, taluttelin Teen Vogueta pitkin rauhallista maastolenkkiä. Neiti ei vaikuttanut itse lainkaan hermostuneelta tulevasta varsastaan, vaan roikotti päätään matalalla ja seurasi minua kuin koiranpentu. Eläinlääkärin mukaan kaikki oli kunnossa ja oli arvioinut varsomisen marraskuun ensimmäisen viikon loppupuolelle. Nyt oli jo tiistai 3. päivä ja minua hermostutti suuresti. Odotin Teen Voguen varsaa pelonsekaisesti. Rakastin upeata kilpatammaani niin paljon, etten tahtonut sille tapahtuvan mitään. Pelkäsin Teenin hengen puolesta. Kuitenkin aiemmatkin synnytykset olivat sujuneet oikeastaan ilman apuvoimia ja molemmat Teenin edelliset varsat olivat olleet terveitä. Molemmat olivat jo kilpailleetkin sijoittuen hienosti, enkä jaksanut uskoa, että kahden terveen hevosen jälkeläinen voisi aiheuttaa ongelmia. Eihän se aiheuttanukaan kuin sydämen pakahtumisen. Sitä en kuitenkaan vielä tiennyt riisuessani tiistai-iltana Teeniltä loimen ennen iltaruokintaa. Keskiviikkona ilmestyivät vahatipat ja synnytys alkoi yöllä. Istuin tiiviisti vahdissa, mutta Teen Voguen kolmas varsa, kaunis pieni tamma, syntyi aamuyöllä torstaina 5. marraskuuta. Soitin välittömästi eläinlääkärille ja kerroin varsasta. Hän lupasi tulla tarkistamaan pikkuisen ja emän heti seuraavana aamuna. Minä sen sijaan tuijotin tammaani ja sen kaunista, pientä tytärtä sydän sykkyrällään. Pieni prinsessa nousi pian jaloilleen ja etsiytyi imemään emänsä vahvistavaa maitoa. Teen Vogue osoitti olevansa jo tottunut äiti ja haisteli varsaansa hellä katse silmissään. Annoin kaksikon olla jonkin aikaa ihan rauhassa ennen kuin kävin tarkistamassa varsan ja jälkeiset. Huoleni osoittautuivat täysin turhiksi: varsa oli terve ja hyväkuntoinen, ja jälkeisissä ei näkynyt mitään mistä olisi syytä huolestua. Sinä yönä en nukkunut lainkaan, vaan valvoin Teen Voguen ja sen varsan karsinan vieressä. Pohdin nimeä pienelle tytölle. Päähäni putkahteli muotilehtien ja mallien nimiä: Naomi, Elle, Tyra... Aamun koittaessa olin tehnyt päätökseni. Varsasta tulisi Dark Cosmopolitan. Pian sen jälkeen nukahdin hetkeksi ennen kuin vakituinen eläinlääkärimme saapui. Hän herätti minut vasta tarkistettuaan Teen Voguen ja varsan. Kaikki oli hyvin. Kaikki oli täydellistä. Pyysin Simonea siirtämään Teenin ja varsan puhtaaseen karsinaan ennen kuin lähdin itse kotiin nukkuakseni hetken. Näin unta pienestä tammavarsasta, josta kasvoi Teen Voguen tumma versio sen hyppiessä luonnonesteiden ylitse. Enneuniko?

30. lokakuuta 2009 oli kaikille rataesteratsastusta seuraaville suuri päivä. Barrier Showjumpersissa pidettyyn ERJ CUP-kilpailuun oli ilmoittautunut sadoittain ratsukoita. Sää suosi meitä, vaikka vuosi olikin jo selvästi loppupuolella ja syksy alkoi muuttua vähitellen talveksi. Kävelytin Teeniä CUP-aamuna ympäriinsä kilpailuhälinässä ja toivoin sen tottuvan suuren mittaluokan tapahtumaan hyvin. Aluksi Teen oli tapansa mukaan kuin äärimmilleen venytetty jousi, mutta kun sai tutkia paikkoja tutun ja turvallisen ihmisen kanssa, se rauhoittui vähitellen. Kilpailujen alkupuolella oli paljon pikkuluokkia, joihin osallistui pääasiallisesti poneja. Meidän vuoromme koittaisi vasta iltapäivällä. Olimme molemmat kuitenkin olleet hereillä jo aamusta asti kun jokaisen hevosen jouhet piti letittää ja kaikki saada kuntoon ennen kuin taistelisimme sijoituksista ja palkinnoista parinsadan ratsukon kanssa. Paikalla oli ehdottomasti kansainvälisen esteratsastuksen kerma enkä voinut väittää ettenkö olisi ollut itsekin jännittynyt. Olin ratsastanut estecupissa viimeksi vuosia sitten selle francaisieni kanssa, mutta nyt mukanani oli joukko saksalaisia esteratsuja. Jokainen mukanani hevonen oli jo kilpaillut aiemmin, joten tämä ei ollut ensimmäinen kerta yhdenkään ratsun kanssa - se sentään kevensi mieltä hieman. Ensimmäinen luokka Teen Voguen kanssa oli 140 sentin luokka, jossa oli 248 starttia (me mukaanlukien). Meidät kuulutettiin radalle luokan puolivälissä. Ei tarvinnut olla ruudinkeksijä huomatakseen, ettei meidän suorituksemme ollut sitä luokkaa, johon olin Teen Voguen kanssa tottunut. Tamma kiukutteli ja jumputteli koko ajan, eikä minulla ollut helppoa yrittäessäni ohjata tammaa hyvässä temmossa pitkin rataa, joka oli jokaisen kilpailijan painajainen. Ratamestari oli pitänyt huolen, ettei nollia ropissut helposti, vaan rata sisälsi monia erikoisesteitä ja mielenkiintoisia, ratsastajan nopeata ratkaisua vaativia välejä. Jotenkuten päädyimme kuitenkin maaliin asti. Sijoituksemme oli loppujen lopuksi 73. Osallistuin tammani kanssa myös 150 sentin luokkaan. Koska Teen oli jo tottunut uuteen paikkaan, sen mielestä tuomaristo saati yleisö ei ollut niin pelottava näky, vaan tamma keskittyi huomattavasti paremmin. Ensimmäisen radan perusteella ajattelin, että joutuisin ajamaan Teeniä eteenpäin, mutta tamma oli taas löytänyt kaasun ja painatti tiukoissakin väleissä hyvää vauhtia. Epäilin suorituksemme jälkeen, että sijoittuisimme kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Ratsastettuani kaikilla luokassa mukana olevilla hevosillani palasin taluttelemaan Teen Vogueta. Kun viimeinenkin luokan 204:stä osallistujasta oli suorittanut radan, kovaäänisistä alettiin luetella sijoittuneita, jotka pyydettiin samalla kentälle palkintojen jakoa varten. "Eveliina - Call for It SWA xx, rio - April 8th, Suvi - Chinatown FW, Malina - Mockingbird xx, bill - Teen Vogue..." Nousin välittömästi takaisin Teenin satulaan ja ratsastin sen muiden sijoittuneiden luo riviin. Tamma sai suitsiinsa uutuuttaan kiiltävän ruusukkeen. Olimme sijoittuneet viidensiksi! En tiennyt kumpi sijoitus oli hienompi: CUP-sijoitus vai 100. yhteinen sijoituksemme. Käänsin Teen Voguen Malinan täysiverisen perään ja nostin laukan, josta sekä minä että Teen nautimme täysin rinnoin.

28. lokakuuta 2009: 100. sijoitus! Olimme matkanneet hevoslaumani kanssa kilpailuihin Tanskaan, Kööpenhaminaan. Kilpailupaikka oli Twisty Puzzle, jonka omistaa ystäväni yukitora. Mukana kilpailemassa oli luonnollisesti Teen Vogue, joka oli ennen näitä kilpailuja haalinut itselleen 99 upeata ruusuketta ainakin ympäri Euroopan, jollemme sitten olleet kolunneet jopa koko pohjoista pallonpuoliskoa. Tanskassa oli kilpailupäivänä melko kurja, sadetta enteilevä ilma. Yukitora oli varmuuden vuoksi siirtänyt kilpailut kentältä maneesiin, mikä ei koskaan ollut kovin hyvä asia Teen Voguen kanssa. Olin pyytänyt saada edellisenä päivänä totuttaa tamman maneesiin, sillä neitokaisellani vaikutti olevan jonkinasteinen klaustrofobia, vaikka Twisty Puzzlen maneesi ei niitä maailman ahtaimpia paikkoja ollutkaan. Ratsastin tiistaina vain tasaisella ja yritin saada tammani keskittymään mahdollisimman hyvin. Seuraavan päivän verryttely tapahtuisi joka tapauksessa kentällä, joten muutos olisi melko suuri (ainakin Teen Voguen mielestä). Neiti päätti olla hankala, enkä siksi suhtautunutkaan seuraavan päivän kilpailuihin kovinkaan luottavaisesti kun illalla letitin Teenin harjaa. Onneksi ja samalla harmikseni osallistuisin tamman kanssa vain ja ainoastaan yhteen luokkaan: 150cm olisi tasona ja vastassa erittäin kovia ratsukoita (esimerkiksi kokeneet Sacrificial ja Cery, joilla molemmilla on kasoittain palkittuja, erinomaisesti menestyneitä estehevosia, osallistuisivat ratsuineen samaan luokkaan). Loppujen lopuksi nukahdin mielessäni ajatus, että hyvä jos pääsisimme kunnialla radan loppuun asti. Verryttelin aamulla jokaisen hevoseni huolellisesti. Ensimmäisenä ratsastin kyseisen 150 sentin luokan Teen Voguen tyttärellä, Tokio Modelilla. Muistan miettineeni suorituksen jälkeen, että olimme hieman liian hitaita, vaikka rata sujuikin puhtaasti. Melko pian tämän jälkeen oli Teen Voguen vuoro. Verryttelyssä tamma oli kieltänyt kaksi kertaa, enkä jaksanut uskoa, että kilpasuoritus olisi huikaisevan paljon parempi kun ravasin maneesiin. Tervehdin tuomareita ja nostin laukan. Ensimmäinen este oli pysty, jonka yli Teen Vogue loikkasi kuin kenguru. Tammalla oli jostain syystä hirmuisesti energiaa ja se posotti eteenpäin kuin mäkihyppääjä alamäessä. Jotenkuten sain ratsastettua tamman pystyjen, oksereiden, muurin, trippelin ja vesiesteen ylitse - ja vielä puhtaasti! Kerran kuulin Teenin kavion kolahtavan, enkä uskonut, että puomi olisi pysynyt kannattimillaan, mutta niin siinä oli käynyt. Puhdas rata. Uusinnassa Teen Voguen vauhti ei hidastunut lainkaan. Onnistuimme tekemään toisenkin puhtaan radan edellispäivän ja verryttelyn kiukutteluista huolimatta. Kun kaikki perusradan puhtaasti suorittaneet ratsukot olivat hypänneet uusintaradankin, kaijuttimista kuulutettiin: "Pyytäisin palkintojen jakoon seuraavat ratsukot: Maijunen - Violent fer --" taputusta "-- maukka - Lewinsky fce --" lisää taputusta ja kavioden kopinaa "-- bill - Teen Vogue --". Tuijotin kovaäänistä typertyneenä. Palkintojen jakoon? Vein äkkiä Geisterfahrerin kisahoitajalleni ja ponnistin Teen Voguen paljaaseen selkään (tammalta oli jo riisuttu satula) ja ratsastin maneesiin. Myös Teen Voguen tytär, Tokio Model sijoittui, mutta tammaa ei tuotu turhan päiten maneesiin, vaan otin Teenille molemmat ruusukkeet. Nostaessani laukan kunniakierrosta varten sydämeni hakkasi kuin hullu ja päässäni takoi vain yksi ajatus: 100. sijoitus! Teen Voguen 100. sijoitus!

25. lokakuuta 2009: valmentautumista, kilpailuihin valmistautumista, kilpailemista, valmentautumista... Istuin aamiaispöydässä hieman turhautuneena. Selasin lehteä ja join kahviani, joka oli tällä kertaa jäänyt mustaksi sen takia, etten ollut muistanut edellisenä päivänä käydä kaupassa. Viimeisen aukeaman kohdalla päätin, että meidän oli tehtävä jotain muutakin kuin vain jatkuvasti puunattava hevosia mahdollisimman kiiltäviksi. Meidän oli keksittävä muutakin kuin vain valmentautuminen tähtäimessä parhaat palkinnot jokaisista kisoista, joihin olin ilmoittautumisen lähettänyt. Piirtelin hetken ankkoja ja ympyröitä ja salmiakkikuvioita lehden reunaan ennen kuin tartuin puhelimeen ja soitin lähes kaikki tallityöntekijäni läpi. Päätimme järjestää nyyttikestit tallilla ja lähteä sen jälkeen maastoilemaan. Nousin pöydästä, ampaisin pukeutumaan ja sen jälkeen suuntasin kauppaan. Kun olin suorittanut ostokseni, kävin viemässä hevoset tarhaan - ei niidenkään raukkojen tarvitsisi päivät pitkät seisoskella karsinoissa koko päivää. Pyrin saamaan hevoset ulos mahdollisimman isoissa, mutta sopuisissa laumoissa, jotta ne saisivat olla hevosia. Osan hevosista jouduin kuitenkin loimittamaan ja suojittamaan, sillä en halunnut turhia vammoja ja kipuja hevosilleni. Iltapäivän napostelimme ja juttelimme kaikesta muusta kuin hevosista talliporukkani kanssa. Sen jälkeen haimme ne hevoset, joilla ratsastaisimme maastossa, talliin. Minä otin luonnollisesti Teen Voguen. Muita "vaellukselle" mukaan tulevia hevosia olivat Sxxmachine, Tokio Model, Humanizer, Geisterfahrer ja täysiveritamma Bloody Bambi xx. Vein Teen Voguen karsinaan ja aloin harjata sitä huolellisesti. Tamma huomasi, että nyt oli tapahtumassa jotain erikoista ja alkoi viskoa päätään jännittyneenä. Uudet asiat ovat Teenille vieläkin hieman epämiellyttäviä ja koettelevat sen hermoja. Uskoin kuitenkin, että tamma vain rentoutuisi melko pitkällä maastolenkillä ja sen laukkapätkillä. Laitoin Teenin huolellisesti kuntoon ja kun olin valmis, talutin tamman ulos. Odotin, että muutkin olivat saaneet ratsunsa valmiiksi ja päässeet ulos tallista. Anthony jäi tallille huolehtimaan muista hevosista ja pitämään silmällä tallia. Me muut suuntasimme metsäpolulle varmistettuamme, että suojat olivat kunnolla hevosten jaloissa ja kiristettyämme satulavyöt. Huomasin selvästi kuinka Teen Vogue rentoutui kun pääsimme pidemmälle maastoihin. Jo ensimmäisen laukkapätkän kohdalla neiti oli aivan täpinöissään: se pomppi paikoillaan ja odotti vain sitä, että painaisin laukka-avut pohkeillani sen kylkiin. Kun tein niin, tamma syöksyi eteenpäin kuin kultainen salama. Teen vaikutti onnelliselta. Koska edellinen viikko oli ollut melko kuiva, saatoimme suunnata sänkipellolle, jolla annoimme hevosten kisailla. Teen Vogue ei voittanut laukkakisaa, mutta oli silti hyvin onnellisen oloinen kun illalla palasimme takaisin tallille. Hoidin Teenin huolellisesti: harjasin sen ja tarkistin, että jalat olivat kunnossa. Vein varusteet niille kuuluville paikoille ja ennen iltaruokintaa sujautin muutaman hunajanmakuisen hevoskarkin Teen Voguen ruokakippoon. Se vilkaisi minua ja ymmärsi, että se oli meidän pieni salaisuutemme.

24. lokakuuta 2009 olimme Woeverissa estevalmennuksessa. Valmennuksen estekorkeus oli 100 senttiä, joten en uskonut, että esteiden ylittämisen kanssa tulisi Teenin kanssa ongelmia. Saimme valmentajaltamme Emmmaalta tällaisen kommentin: "Jo alkuverryttelyn aikana huomasin Teenin olevan melkoisen vaativa tapaus. Tamma liikehti hieman epävarman oloisena, pää korkealla, kaula pitkänä sekä korvat luimussa. Teen oli selvästi epävarma ympäristöstään ja oli siksi hyvin varuillaan. Ratsastit tammaa pienillä avuilla ja alkuverryttelyn loppupuolella saitkin Teenin rauhallisemmaksi. Käyntiin siirtymiset, sekä suuret ympyrät helpottivat tamman rauhoittumista ja muutaman ympyrän jälkeen Teen kulki paljon pyöreämpänä ja kuunteli jo hieman paremmin apujasi. Kehuin teitä, se oli edistystä. Tämän jälkeen aloitettiin itse tehtävä. Aiheena oli siis uusintarata. Te olitte ensimmäisenä vuorossa ja tulitte viiden esteen radan kovin reippaassa tempossa. Sinun istuntasi olisi saanut olla hieman raskaampi, sillä istuit ehkä liiankin kevyesti Teenin selässä. Raskaamman istunnan avulla saisit helpommin tamman pysymään allasi. Tiukat käännökset eivät tuottaneet minkäänlaisia ongelmia, mutta yksi kielto tuli huonon tien takia. Korjasit kiellon hienosti. Muiden tullessa tehtävää, ravailit sinä maneesin toisessa päädyssä tamman kanssa ja aloitte löytää yhteisen sävelen. Tulitte vielä kerran radan. Tällä kertaa korjasit kaikki viime kerran virheet ja Teen kuunteli todella hyvin apujasi. Olitte edistyneet valmennuksen alusta huimasti ja ansaitsitte kunnon kehut. Yhtään kieltoa tai pudotusta toisella kerralla ei tullut. Loppuverryttelyn aikana tamma rentoutui ja ravasi irtonaista ja rauhallista ravia. Olette osaava ratsukko, ja kun vain saat tamman luottamaan itseesi täysin, ei teidän suorituksessanne ole paljoa parannettavaa."

12. lokakuuta 2009 olimme kolmannen kerran nican yksityisvalmennuksessa. Tällä kertaa valmentajakin tunsi Teenin metkut ja loppujen lopuksi saimme suorituksestamme tällaisen kommentin: "Kolmannellakin valmennuskerrallani Teen käyttäytyi fiksusti, ainakin alussa. Ajattelin, että hevosille teki aina hyvää jumpata vähän, joten alkuverkkojen jälkeen otimme muutamia verryttelyhyppyjä kentällä jo olevalle pystylle jota nostelin aina välillä. Sen jälkeen otin teidät ympyrälle tulemaan puomeja ja laskemaan vähän laukkoja. Siinä sitten tovi pidenneltiin ja lyhenneltiin laukkaa ja muuteltiin reittiä. Sitten oli pienen tauon paikka ja sillä välin laittelin esteitä vähän paremmin ja kokosin pitkille sivuille kunnolliset jumppasarjat ja puomipäätyyn sitten ympyrälle kolmen innarin. Aloitimme ensin jumppasarjoilla ja tulitte sitä muutamia kertoja ja nostin sitä välillä. Sitten siirryimme toiselle pitkälle sivulle ja tulimme toisenlaista jumppaa joka oli vähän niinkuin edellisen 'vastakohta'. Se sujui nokkelasti. Teen on erittäin nopea jaloistaan ja selviytyi esteistä kolistelematta. Tulimme sitten innaria ympyrällä ja lopuksi kokosin kaiken 'radaksi'. Hyvä valkkakerta, olen tyytyväinen työskentelyynne."

11. lokakuuta 2009 nica piti meille yksityisvalmennuksen. Saimme tällaisen kommentin häneltä valmennuksen jälkeen: "Sama tuttavuus, mutta paljon paremmalla päällä. Taputin rautiasta tammaa kaulalle ja päästin teidät tekemään alkuverryttelyjä, kun sillä välin rakentelin jonkunnäköistä rataa kentälle. En tiedä olinko ilkeällä päällä vain huvin vuoksi vai teinkö jekun tahallani, mutta yhdestä tiestä tein todella kinkkisen ja siinä ratsastajan ja hevosen pitäisi oikeasti pelata hyvin yhteen! Kun olin valmis tekin olitte jo verrytelleen kaikissa askellajeissa. Aloitimme hyppäämällä radan esteitä yksittäisesti tai kaksittain. Kävimme kaikki esteet läpi ja nostelin muutamia aina väliin. Sitten pieni tauko, jolloin kyselin minkä korkuiseksi laitan esteet. Vastaus oli selvä ja nostelin kaikki esteet 110cm korkuisiksi. Lähditte suorittamaan rataa rauhallisesti. Teen kuunteli hyvin ratsastajan apuja ja etenkin pidätteitä, eikä näyttänyt villiintyvän missään välissä. Alkurata meni hyvin, pysty, okseri, linja okseri pysty pysty, mutta muurille tulo oli aivan kokonaan liian vino, mikä tietenkin johtui kinkkisestä tiestä. Olisi pitänyt ratsastaa pidemmälle kulmaan ja kääntää sieltä aikaisemmin, jotta olisi saanut suoran reitin muurille. Eipä mitään, kokeilitte uudelleen ja tällä kertaa linjalta tuleminen muurille sujui mallikkaasti. Loppurata oli helppo, vain yksittäisiä esteitä ja yksi suhteutettu linja. Olin tyytyväinen, joten nostelin esteitä 135cm asti. Oksereista tein luultavasti viisi senttiä korkeampia. Tulitte radan uudelleen ja nyt ratsastajakin muisti ratsastaa. Linja oli käydä hieman ahtaaksi, mutta Teen pelasti ja ahtoi yhden väliin sen yhden laukan, vaikka hevonen olisi voinut melkein hypätä välin innarina. Tulitte radan jälkeen linjan vielä kerran uudelleen ja sen jälkeen oli loppuverryttelyjen aika."

10. lokakuuta 2009 olimme Teenin kanssa nican pitämässä yksityisvalmennuksessa. Aiheena mikäs muu kuin esteet. Valmennuksen päätytyttyä nica antoi seuraavanlaisen kommentin työskentelystämme: "Tamma mikä tamma, sehän Teen oli ja huomasin sen kaukaa. Ilmeisesti tänään oli yksi niistä tammojen tammapäivistä milloin mikään ei ollut oikein. Seurailin itsenäistä verryttelyä aidan vierellä ja väistelin aina, kun Teen kulki ratsastajineen ohi ja häntä oli heilahtaa naamallaeni tai aita tärähti tamman kipakasta protestoivasta sivupotkusta. Kun olitte laukanneet molempiin suuntiin menin sitten kentälle ja pyysin teidät keskelle ihan vähäksi aikaa. Kyselin perusjuttuja ja päästin teidät sitten kävelemään uralle. Kasasin kentälle, keskihalkaisijalle esteen ja molemmille pitkille sivuille myös esteet joista tein 50cm korkeita pystyjä. Verryttelyhypyt tulivat pitkillä sivuilla oleville esteille joista toista korotin sitten aina 20cm verran jokaisen hyppykerran jälkeen. Hyppyjä tuli nelisen kappaletta. Selitin sen jälkeen tehtävän ja lähdimme tulemaan 'kahdeksikkoa' niin että aloitus oli keskihalkaisijalla oleva este ja siitä jatkettiin oikealle, hypättiin pitkällä sivulla oleva este ja tultiin takaisin keskelle mistä lähdettiin sitten taas vasemmalle. Vasemmalta taas keskelle ja matka jatkui samaan tapaan. Ensimmäisen kierroksen Teen hapuili vähän rytmiä, sillä ratsastaja ei osannut päätää ottaisiko hän pitkän vai lyhyemmän tien. Lopulta alkujärkytyksestä kuitenkin selvittiin ja koko homma alkoi sujua siististi. Pyysin teitä odottamaan hetken ja nostin esteitä niin että keskellä oleva este hipoi metriä ja sivuilla olevat olivat 90cm korkuisia. Jatkoitte tehtävällä ja korotusten myötä ratsastajan ratsastaminenkin tehostui ja eteneminen näytti paljon siistimmältä. Annoin lopulta myöntymykseni taukoon ja kävelitte uraa pitkin rauhassa, Teenin tammailu oli loppunut, kun se oli saanut jotain tekemistä. Varsinkin se auttoi, että tamma joutui koko ajan keskittymään siihen mitä oli edessä, joten kahdeksikkotehtävä oli ollut hyvä valinta. Lopuksi tulimme sarjaa mikä rakensin tauon aikana. Se oli pitkänsivun suuntaisesti. Tein myös yksittäisen okserin, jossa hypytin sitten vähän korkeutta. Upea ponnistus tällä tammalla täytyy myöntää!"

9. lokakuuta 2009: Sonsku oli tullut pitämään yksityisen estevalmennuksen minulle ja Teenille. Tätä mieltä Sonsku oli suorituksestamme: "Teen asteli kentälle pää korkealla katsellen ympärille. Teen mulkoili epävarmasti ympärilleen ja ympärillä vellova tuuli ja syksyinen tihkusade sai tamman säpsäkäksi. Alkulämmitellyksi reipasta harjoitusravia ja reilusti voltteja ja suunnan vaihtoja. Teen toimi innokkaasti ja eteenpäin pyrkivästi. Kentälle nousi neljä estettä, yksi matalahko 85cm korkuinen ristikko jonka jälkeen tuli hiukan keskemmällä oleva 90cm pystyeste. Teen katseli pystytystä sen näköisenä että sitä ei huvita. Jatkoitte laukalla, jota aloitimme suurella pääty ympyrällä. Teen kuunteli apuja, ja suoritimme myös tembon vaihtelua. Ensimmäinen hyppy ristikolle onnistui hyvin, Teen nopeutti vauhtia reilusti esteen jälkeen ja käännöksestä pystylle tuli hiukan hätäinen, tamman tulisi pysyä kurissa myös esteen jälkeen. Teenillä riitti meno haluja, ja pystylle mentiin aivan Teenin oman vauhtimaun mukaan. Teen heilutti päätään innoissaan, ympyrät ynm. olivat saaneet Teenin todellisesti kyllästymään. Rakensin 100cm sarjan jossa väliä löytyi parisen metriä. Kun Teen käännettiin esteelle, se innostui ja riensi kovempaa vauhtia, Se hyppäsi ekan esteen oikein hyvin, se hyppäsi lennokkaasti ja ponnisti oikeasta kohtaa. Teen jatkoi reipasta laukkaa seuraavaa estettä kohden, tämän teen hyppäsi erittäin ilmakkaasti, ja osoitti selvästi että korkeampia esteitä kiitos. Korotin pituushalkaisijalla olevaa estettä 120cm, Teen lähestyi estettä hyvin ja ei epäröinyt hyppyä. Teen oli koko tunnin ajan hyvin vauhdikas ja sitä olisi voinut hiukan hillitä, se kuitenkin hallitsee hypyn vauhdista huolimatta ja sen käännökset etenkin ovat sulavat. Loppuveryttelyssä Teen toimi hyvin, vaikka yltynyt tuuli sai sen säikähtelemään."

8. lokakuuta 2009: Olimme mmeiju.n luona estevalmennuksessa. Tällaisen kommentin saimme valmentajaltamme: "Alkuverryttelyistä lähtien ratsu vaikutti hermostuneelta. Sen askeeleet olivat lyhyet ja jännittyneet, korvat kääntyilivät alituiseen jokaisen äänen perässä ja vaikka se näennäisesti kulkikin kaula kaarella ja selkä pyöreänä, ei muoto ollut rehellistä peräänantoa nähnytkään. Tamman rauhoittamiseksi tehtiinkin reilusti siirtymisiä, suurehkoja voltteja ja pääty-ympyröitä sekä väistöjä liikkeen irtonaisuuden tavoittamiseksi. Totuttuaan uuteen ympäristöön ja uusiin ääniin, sekä ymmärrettyään ratsastajan olevan siellä selässä ihan tarkoituksellisesti Teenin koko olemus alkoi pikkuhiljaa muuttua, takaosa polkea paremmin eteenpäin ja kuuliaisuus parani huomattavasti. Tamman itseluottamuksen kasvattamiseksi verryttelytehtävänä oli erilaiset kavaletti-sarjat, jotka eivät vaatineet mitään muuta kuin ratsastajalta eteenpäinpyrkimyksen säilyttämistä, hiljaista istuntaa ja oikeaa tietä. Kun kuski lopetti lievän liioittelun esteiden päällä (pienet esteet tarvitsevat vain pienen myötäyksen ja kevyen istunnan, ei sen enempää), muuttui ratsukin rennoksi ja luottavaiseksi. Se suoriutui siististi ensin sujuvassa ravissa ja sen jälkeen rauhallisessa laukassa erilaiset sarjavälit kuten myös in-and-out-sarjan. Kun ratsukko kokonaisuudessaan näytti nauttivan työstään, siirryttiin astetta vaikeampiin tehtäviin. Nyt esteiden välillä oli pitkiä teitä, ja vaikkei esteiden korkeus ollutkaan kuin vaivaiset 80 cm, oli ratsastajalla työtä pitää Teen mukavan lyhyessä, rennossa laukassa. Muutaman häsläyksen jälkeen päästiin taas rauhallisempaan suoritukseen tamman hypätessä vain esteen vaatiman pienen kaaren ratsastajan istuessa siististi hiljaa kyydissä. Esteiden korkeus pysyi suunnilleen samana ihan loppuun asti, tamma lopetti tuhottoman liioittelun ja ratsastaja tasapainoitti muuten hieman hätäistä ratsuaan ilman kovia pidätteitä, lopulta lähes näkymättömin avuin. Hienoa työtä! Kotikentälle paljon pienien esteiden harjoittelua rauhallisin lähestymisin, niin eiköhän ratsukon molempien osapuolien itsevarmuus ala kasvaa kohisten vaadittavalle tasolle. Kapasiteettiä ja taitoa kummaltakaan ei puuttunut, yhteen pelaamista on syytä opetella. Kuten ratsukoilla yleensäkin."

7. lokakuuta 2009 vaikutti olevan aivan tavallinen päivä, josta kuitenkin kehkeytyi kaikkea muuta kuin tavanomainen tallipäivä. Minulla oli aamupäivällä tapaaminen, joten olin sopinut tallimestarimme kanssa, että hän hoitaisi aamutallin ja niiden hevosten liikutuksen, joiden aamuohjelmaan se tällaisena kirpeänä syyspäivänä kuului. Kun astelin noin viiden asteen lämmössä Audi 8:n luo ja aukaisin puhelimeni, joka oli ollut visusti mykistettynä koko tapaamiseni ajan, en uskonut, että silmäni kohtaisivat sellaisen yllätyksen, jonka kohtalo oli minun varalleni punonut. "Yksi saapunut viesti, kolme vastaamatonta puhelua" kirkas näyttö ilmoitti pirteästi. Avasin viestin, jossa tallimestarini kertoi, että minun olisi syytä tulla tallille mahdollisimman pian. Hän oli tapansa mukaan valaisevan mystinen, ja soittanutkin näköjään kahdesti. Kummastelin tätä, sillä mies tiesi vallan hyvin, että minut oli sidottu useammaksikin tunniksi tylsään keskusteluun, jotka liittyivät raha-asioihin ja ratsastusreittien käytön oikeuksiin. Ajoin kaunista kaupungin reunama-aluetta pitkin tallille ja pysäköin etupihalle ennen kuin astelin nopeasti korkokengissäni talliin. "Teenin aika taitaa olla pian", tallimestarimme sanoi minulle lyhyesti ennen kuin ehdin edes avata suutani. Hän jakoi huomionsa minun ja ilmoitustaulun välille joksikin aikaa ennen kuin suvaitsi valaista asiaa. "Sillä on vahatipat", mies totesi hyvillään. Ihmettelin asiaa, sillä Teenin varsan oli määrä syntyä vasta noin puolentoista viikon päästä. Etsin tamman käsiini. Se osoitti samoja merkkejä kuin en ennen edellisen varsansa, Tokio Modelin, syntymää. Tervehdin rakasta kisatammaani ja silittelin sen päätä rauhallisesti. Tällä kertaa Teen ei onnekseni vaikuttanut niin hölmistyneeltä tapahtuvasta kuin aiemmin. Kiitos Diivan se ilmeisesti ymmärsi jo paremmin kehonsa tuottamia merkkejä ja liikahti vain muutaman kerran hieman vaivalloisesti. Menin vaihtamaan vaatteet ja soitin sitten Simonelle, jolla oli tarkoitus olla tänään vapaapäivä, mutta joka ilmoitti pirteästi, että tulisi tietenkin auttamaan Teenin kanssa. Ennen Simonen (jota Teen piti henkilökunnasta eniten omanaan) saapumista puin melko kevyen loimen tamman selkään, pujotin nahkariimun sen päähän ja naksautin riimunnarun siihen kiinni. Teen ei joutuisi seisoskelemaan koko päivää sisällä. Pyysin tallipoikamme Thomasin harjaamaan ja satuloimaan Bambin. He saivat tulla seuraksemme pienelle maastolenkille. Ratsain Thomas pääsisi nopeasti tallille, mikäli tilanne sitä vaatisi. Lähdimme pihasta vähän ennen puoli kolmea. Valitsin melko lyhyen reitin, sillä en ollut täysin varma Teenin jaksamisesta. Linnut livertelivät viimeisiä säkeitään lauluistaan ennen kuin syksy kääntyisi talveksi ja lumen hyinen käsi peittäisi koko tienoon. Reitin koluaminen kesti tavallisesti noin parikymmentä minuuttia, mutta nyt kun annoin Teenin tutkia paikkoja ja tallustaa omaan tahtiinsa, kävelylenkki venyi kolmen vartin mittaiseksi. Vaikka Teen olikin viimeisillään kantavana, se jaksoi silti hypähdellä hieman kuviteltujen mörköjen tieltä. Ymmärsin joka hetki paremmin kuinka rakastinkaan hevosta, jonka olin ostanut ensimmäiseksi esteratsukseni pitkään aikaan. Kun lopulta pääsimme tallille, Teen pääsi puhtaaseen varsomiskarsinaan. Riisuin tammalta loimen ja riimun, ja heitin sille hieman heiniä pureskeltavaksi. Kertasin Simonelle vielä "toimintasuunnitelman" vietyäni loimen ja riimun paikoilleen. Nuori nainen oli hieman huvittunut hermostuneisuudestani ja muistutti, että Teen synnyttäisi, en minä, ja että Teenistä tulisi jälleen täydellinen äiti. Lopun iltapäivää vietin melkein tavallisissa askareissa, mutta kävin katsomassa Teeniä usein tai kysyin sen voinnista Simonelta. Hän lupasi nauraen kertoa minulle heti kun jotain tapahtuisi. Iltapäivä muuttui pian alkuillaksi ja pimeni sitten kohti yötä. Puoli yhdeksän maissa Teen oli alkanut liikehtiä hermostuneesti ja puoli yksitoista synnytys oli jo täydessä vauhdissa. Onneksi kaikki sujui jälleen hienosti ja ennen puolta yötä Teen oli saanut nuoltua varsansa lähes kuivaksi. Pieni, tumma orivarsa makasi keskellä karsinaa ja Teen näytti olevan erittäin ylpeä lapsokaisestaan. Totesimme Simonen kanssa, että kaikki näytti olevan kunnossa. Teen päästi minut katsomaan hämmentynyttä varsaa lähempää. Se katsoi emäänsä, joka tökkäsi ensin minua ja sitten varsaansa kevyesti turvallaan. Kun puoli kolmen aikaan loppujen lopuksi poistuin tallista, oli tumma poika jo noussut jaloilleen. Se oli hyvin tomera pienokainen ja hyvä niin, sillä olin aikeissa joko pitää varsan itse ja tehdä siitä uuden kisaratsuni tai myydä sen jollekulle ulkopuoliselle esteratsuksi. Varsa oli vasta muutaman tunnin ikäinen ja silti sen tulevaisuus oli jo määrätty. Oliko ehkä meidän kaikkien - emme vai tienneet sitä?

1. lokakuuta 2009: itkupotkuraivari. Miten näin voikin käydä? Ehkä selvennän asioita sen verran, että olimme lastanneet Dark Sidessa lastanneet useamman hevosen lentomatkaa varten. Teen Voguelle tämä on aina hieman kinkkinen juttu, mutta tällä kertaa se ei sentään joutunut matkustamaan yksin. Loppujen lopuksi kun saimme hevoset ulos lentokoneesta Suomessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, oletin että saattaisin huokaista helpotuksesta, mutta todellinen "koetus" oli vasta edessä päin. Siirsimme hevoset kisa-autoon taluteltuamme niitä hetken sille sopivalla paikalla. Teen Vogue oli kieltäytyä menemästä traileriin - hänen mielestään matka sai luvan päättyä tähän. Vakuuttelin itselleni, että tamma olisi tyytyväinen kun pääsisi kisoissa esittelemään kykyjään, mutta vielä mitä! Kun olin saanut Teenin traileriin tahtojen taiston jälkeen, matkamme suuntautui Ponitila Adinaa kohti. Perillä talutin Teenin ensimmäisenä ulos trailerista ja se katseli hämmentyneenä ympärilleen. On kuitenkin sanottava, etten ole aivan varma kumpi meistä oli hämmentyneempi, minä vai tammani. Silittelin Teenin kaulaa ja taluttelin sitä hieman muiden purkaessa muut hevoset ulos hevosautosta. Pysyttelin Teenin lähellä, sillä tiesin sen hermojen olevan kaikista kireämmällä varsinkin kun sen omahoitaja Simone ei ollut päässyt mukaan. Teen vietiin väliaikaiskarsinaan ja oletin, että muut osallistujat tulisivat myöhemmin, mutta sain pettyä karvaasti. Kilpailupäivän aamuna 1. lokakuuta lähdin aamutuimaan harjaamaan Teeniä, joka seisoi karsinassa rauhallisenoloisena. Se hörisi minulle hiljaa ja päästi minut karsinaan mukisematta. Olin jo edellisenä iltana tehnyt Teenille letit valmiiksi, sillä tiesin, etten olisi ehtinyt tehdä niitä ennen kisoja jokaiselle hevoselle, vaikka minulla olikin apulaisia mukana. Pyrin kuitenkin pitämään Teenin kanssa tietynlaisen järjestyksen, jotta se ei stressaantuisi tarpeettoman paljon. Laitoin Teenin ensimmäisenä kuntoon, jotta ehtisin verryttelemään sen mahdollisimman hyvin. Ketään ei kuitenkaan edelleenkään näkynyt ja kun olin suorittanut haluamani vajaan tunnin ratsastuksen Teenin kanssa, lähdin kysymään kisajärjestäjiltä tamman kanssa, missä muut osanottajat olivat. Ihastuttavaa kyllä sain selityksen, jonka mukaan olin hevosineni ainoa osallistuja erästä metrin luokkaan (johon minä en luonnollisestikaan osallistunut) osallistuvaa lukuunottamatta. En tiennyt olisiko minun pitänyt itkeä vai nauraa, mutta talutin Teenin takaisin väliaikaiskarsinaan, jotten hermostuttaisi sitä enempää. Hienoa, olimme matkanneet ties kuinka monta sataa kilometriä vain sen takia, että voisin testata mikä hevosistani onnistuisi tänään parhaiten. Olisin voinut tehdä sen kotona Saksassakin! Hammasta purren verryttelin kaikki hevoset, mutta etenkin ennen Teeniä yritin rauhoittua. Tamma tuntui olevan ihan pihalla siitä miksi oli siellä missä oli. Ratsastin Teenillä paljon kaarevia uria, jotta saisin sen irtonaiseksi, vaikka mitään varsinaista syytä minulla ei siihen ollut. Voittaisin joka tapauksessa - mutta vain itseni ja omat hevoseni. Kun tuli hetki, jolloin oli vuoro nousta Teenin selkään, silittelin tammaa hetken ja juttelin sille niitä näitä. Teen ei kuitenkaan ollut aivan varmistunut tästä mystisestä järjestelystä. Ensin ratsastin Teenillä 120cm:n radan. Hienoisesta hölmistyneisyydestä huolimatta tamma osoitti mistä oli tehty: se hyppäsi puhtaasti ja melko nopeastikin. Teen voitti tuon luokan (en voi sanoa, että me voitimme, koska samalla hävisin toisilla hevosilla itselleni). Tamman toinen luokka oli 130cm. Sen hermot eivät olleet enää niin piukeina kuin ensimmäisessä luokassa, vaan huomasin selvän eron rentoudessa jo istuessani selkään. Tamma laukkasi kovaa ja hyppäsi hyvällä tyylillä ja puhtaasti. Päivän toinen voitto Teenille! Vaikka "kilpailut" eivät menneetkään suunnitelmien mukaisesti, olen tyytyväinen siihen, että Teen alkoi luottaa itseensä hyvän suorituksen jälkeen. Sain lisää varmuutta siihen, että tamma on todellista mestariainesta.

25. syyskuuta 2009 olimme pakanneet hevoset (Teen Voguen ja sen tyttären Tokio Modelin) jo aamuyöllä traileriin, sillä olin ilmottanut parivaljakon Berliinin läheisyydessä sijaitsevalla tallilla pidettäviin tamma- ja varsanäyttelyihin. Tokio Model ei ollut aiemmin matkustanut näin pitkää matkaa, mutta uskoin, että se ei tekisi mitään typerää emän valvovan silmän alla. Varmuuden vuoksi pysähtelimme kuitenkin usein ja tarkistimme, että sekä emätamma että varsa olivat kunnossa. Onneksi koko matka Berliiniin asti sujui esimerkillisesti ja kun purimme tammat kuljetuskopista, ne vain katselivat korvat höröllään ympärilleen. Teen oli jälleen hieman jännittynyt, mutta sen tytär Tokio Model ei ollut moksiskaan ympäristön äkillisestä muuttumisesta. Se kuunteli ympäristön ääniä kiinnostuneena ja olisi mielellään mennyt tervehtimään muita varsoja, mutta Teen ja Simone estivät tämän tarmokkaasti. Taluttelimme tammoja hetken aikaa ulkona ennen kuin menimme tutustumaan maneesiin, jossa itse näyttelyt pidettäisiin. Teen oli varma, että maneesin nurkassa vaani mörkö, eikä siksi suostunut menemään sinne, mutta Tokio Model vain höristi korviaan ja olisi mennyt tutkimaankin kauhistuttavaa kulmausta tarkemmin, mutta Simone nykäisi kevyesti riimunnarusta ja tammavarsa jatkoi jolkotteluaan emänsä perässä. Veimme Teenin ja varsan ulos, missä riisuin Teeniltä loimen ja harjasin sen vielä kerran. Tokio Modelkin harjattiin, vaikkakaan toimenpide ei ollut mitä helpoin, sillä nuori neiti olisi maistanut harjoja jos olisi saanut. Pian nälkä kuitenkin iski ja pieni tyttö hakeutui emänsä nisälle. Kun meidän vuoromme tuli, minä talutin Teeniä ja Simone Tokio Modelia. Teen esiintyi edukseen, sillä oli nyt vapautunut jännityksestään. Tokio Model juoksi kiltisti emänsä perässä eikä keksinyt kolttosia toisin kuin jotkin muut paikalla olevat varsat. Teen sen sijaan ei olisi malttanut seistä paikoillaan niin kauan, että tuomarit olisivat ehtineet arvostella sitä kunnolla, vaan tahtoi ottaa aina askeleen eteen- tai taaksepäin. Tamman tytär tuntui olevan hieman hämillään emänsä käytöksestä ja Simone väitti sen katsoneen häntä hölmistyneenä ikään kuin se olisi miettinyt pitäisikö senkin liikkua vai ei. Teen Vogue ja Tokio Model saivat kuitenkin hyvät arvostelut, vaikka esiintyminen ei ollutkaan suoraan oppikirjan sivulta. Lastauksen kanssa ilmeni pieniä ongelmia, kun Tokio Model olisi jäänyt mieluummin tutustumaan uuteen paikkaan kuin seurannut emäänsä kuljetuskoppiin. Loppujen lopuksi (kiitos Teen Voguen äidillisen käytöksen) saimme sekä varsan että emän vaunuun ja takaluukun kiinni. Kotimatka sujui mainiosti ja olin hyvin tyytyväinen sekä Teen Vogueen että sen nuoreen varsaan. Kun loppujen lopuksi pääsimme kotiin, talutin Teenin karsinaan ja annoin sille iltaruoat, joita se alkoi mutustella kiitollisena. Jälleen kerran tiputin muutaman hevoskarkin tamman ruokakippoon. Tokio Model sen sijaan käpertyi nukkumaan karsinan nurkkaan. Varmistuttuani, että molemmat olivat kunnossa enemmän tai vähemmän stressanneen tapahtuman jälkeen, sammutin valot tallista ja lähdin uupuneena kotia kohti.

22. syyskuuta 2009 olimme Teenin kanssa kuusnelosen yksityisvalmennuksessa. Saimme tällaisen kommentin: "Rakentelin esteitä ja laskeskelin etäisyyksiä sillä aikaa, kun te alukverryttelitte Teenin kanssa. Neiti oli oikein terhakkaalla tuulella tänään. Rakensin kaksi estettä kaksi estettä loivallekiemurauralle. Alkuun laitoin niiden korkeudeksi 90cm. Toinen oli okseri ja toinen trippeli. Tolppien väliä ja esteen pituutta pidennettäisiin pikkuhiljaa. Teen tanssahteli käynnissä ja pyrki jo ryntäämään vauhdilla estekaksikolle. Pidätteiden kera tamma saatiin pysymään kurissa ja annoin ohjeet ratsukon ottaessa vähän laukkaa ympyrällä. Esteet tultaisiin oikeassa laukassa, mutta esteiden päällä tehtäisiin laukanvaihto, jotta ns. loiva kaari voitaisiin mennä vasemmassa laukassa ja asettaa hevonen oikein päin. Seuraavan esteen päällä myös laukanvaihto takaisin oikeaan laukkaan. Aloititte esteiden hyppäämisen suoraan laukkaympyrältä ja saitte hienon, joskin vähän turhan ripeän tien okserille. Teen hyppäsi korvat hörössä ja kuunteli ratsastajan painoapuja hienosti. Neljän laukan kaareva ura jäi vähän lyhyeksi ja askeleiden sopimattomuus hämmensi Teeniä hetkeksi, mutta trippeli hypättiin nätisti, 90cm kun oli. Harjoitusta toistettiin oikeaan kierrokseen muutamia kertoja ja esteiden korkeutta nostettiin samalla. Vasempaan kierrokseen siirryttäessä Teen oli jo kuumunut sen verran että pidätteitä tuli tehdä tiuhaan tahtiin, myös esteiden välissä. Loppulukemaksi saimme tänään 130cm, joka oli oikein hieno suoritus. Olin tyytyväinen työskentelyynne. Loppuverryttelyssä Teen sai ravata kaula pitkällä rennosti."

20. syyskuuta 2009 valkeni jokseenkin pilvisenä ja sadetta enteilevänä. Jo aamulla kuitenkin tunsi, että tästä päivästä tulisi sellainen "ei mikä tahansa päivä", joten kun menin talliin aavistin, että jotakin oli tapahtumassa. Teen Vogue seisoi karsinassa, vaikka muut hevoset oli viety ulos. Kysyin syytä tähän tallimestariltamme ja mies vastasi ykskantaan, että tamma varsoisi pian, eikä halunnut pienokaisen syntyvän mutaisessa tarhassa. Hyväksyin selityksen ja palasin ensimmäisen estetrakehnerini luokse. Teen vaikutti hämmentyneeltä ja hieman pelokkaaltakin, joten juttelin sille hetken ja rapsuttelin sitä harjan alta (siitä se pitää). Vietin melkein tunnin tammani luona ennen kuin soitin Simonelle ja pyysin häntä tulemaan täksi päiväksi auttamaan Teenin kanssa. Tamman omahoitaja Simone tulikin pian, sillä onneksi hän asuu vain muutaman kilometrin päässä tallilta. Pyysin häntä laittamaan Teenille loimen päälle ja viemään tamman rauhalliselle kävelyretkelle. Simone teki työtä käskettyä, ja vaikka kaikki näyttikin olevan hyvin, sydäntäni riipaisi pelko. Teen kun on niin herkkä ja reagoi jokaiseen muutokseen melkoisen voimakkaasti. Ensi töikseni Simonen ja Teenin lähdön jälkeen menin laittamaan varsomiskarsinan kuntoon: puhdistin karsinan vielä kerran edellisen tamman jäljiltä, laitoin lattialle ison kasan kuivia, puhtaita kuivikkeita ja karsinan nurkkaan ison kasan heiniä. Niitä Teen voisi pureskella mikäli malttaisi. Jonkin ajan kuluttua Simone palasi tamman kanssa. Teen vaikutti ihmeen levolliselta eikä säpsyillyt niin kuin tavallisesti. Pyysin Simonea viemään tamman varsomiskarsinaan ja riisumaan siltä loimen. Katselin vaitonaisena kun luottohenkilöni teki työtä käskettyä, otti ensin loimen varovasti Teenin selästä ja irrotti sitten riimun tamman päästä. Sovimme Simonen kanssa, että vähintään toinen olisi meistä koko ajan vahtimassa Teeniä ja mahdollisesti rauhoittelemassa sitä, mikäli sellaisia toimenpiteitä tarvittaisiin. Koko päivän vahdimme tammaa hieman piilosta, jotta emme turhaan omalla kyttäämisellämme hermostuttaisi sitä enempää. Ravisteltuaan itseään Teen alkoi mutustella heiniä, eikä osoittanut merkkiäkään siitä, että synnyttäisi vuorokauden sisällä. Kun muut hevoset tuotiin päivällä sisään, Teen huusi niille kimakasti ja sai muutamia vastauksiakin. Jopa Sxxmachine kurkisteli kiinnostuneena mitä oli tapahtumassa. Illan mittaan Teenin käytös alkoi käydä entistäkin levottomammaksi: se vain pyöri karsinassaan ja katseli välillä ulos höristen hiljaa. Sekä minä että Simone tiesimme, että Teenin aika alkoi olla lähellä. Ilmoitin varmuuden vuoksi etukäteen eläinlääkärillekin, että tamma todennäköisesti varsoisi tänä yönä. Kymmenen jälkeen Teen pani makuulleen karsinaan ja sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. Simone oli tuolloin vahtivuorossa ja soitti minulle, että tulisin nopeasti paikalle. Niin teinkin ja parin tunnin sisällä rakas kisatammani oli varsonut kauniin tammavarsan. Kaikeksi onneksi synnytyksessä tai sen jälkeen ei ollut tapahtunut minkäänlaisia komplikaatioita, vaan kaikki oli sujunut aivan kuin suoraan teoriakirjan sivuilta. Sekä emä että pienokainen voivat hyvin ja melko nopeasti varsa nousikin honteloille jaloilleen. Teen oli hetken hieman hölmistynyt tyttärestään ja tuntui miettivän, että "Mikäs tuo pieni olento on? Mistä se tuli?". Kuitenkin haisteltuaan varsaansa, Teen hyväksyi sen ja päästi sen juomaan. Loppuyöksi saatoin mennä hyvillä mielin nukkumaan ja taisinkin nähdä unia pienestä, tarhassa kirmailevasta varsasta.

14. syyskuuta 2009 osallistuimme Teen Voguen kanssa ensimmäisiin yhteisiin kilpailuihimme! Olimme harjoitelleet todella aktiivisesti ja olin jo hyvin varma siitä, että luottamus oli kummankin puolesta niin hyvin kunnossa, että saatoimme koettaa taitojamme todella kovatasoisia ratsukoita vastaan. Olimme matkustaneet jo vajaata viikkoa aiemmin Tanskaan Cornirn Sporthorsesiin, jossa kilpailut pidettiin. Tämä siksi, että Teen ehtisi toipua matkan tuottamasta stressistä. Olin ollut Teenin tukena matkustamisen aikana, sillä muuten tamma ei olisi koskaan pystynyt matkaamaan niin pitkää matkaa Saksasta Tanskaan. Ensimmäiset päivät olivat itkuista hirnumista, mutta minä tai tamman hoitaja Simone pysyimme jatkuvasti neidin luona ja ennen pitkää hämmennys hellitti ja pääsin ratsastamaan neidillä Tanskan lämpöisinä alkusyksyn päivinä. Yhtäkkiä Teen ei ollut moksiskaan, vaan treeni sujui kuin vettä vain, mitä Teen nyt hieman temppuili diivamaisesti ja tuntui vain nauravan päälle. Kaikenkaikkiaan olin hyvin tyytyväinen tamman selviytymiseen rasittavasta matkasta ja sen hienoon työskentelyyn. Tänään, 14. päivä, heräsin jo aamukuudelta, vaikka Simone olikin luvannut laittaa Teenin valmiiksi. Halusin kuitenkin itse kävelytellä sitä aamulla ja varmistaa, että rutiinit sujuivat vieraasta paikasta huolimatta. Teen pureskelikin väliaikaisessa karsinassaan kauroja ja näytti pohtivan, että mikä kaikkia riivasi kun niin aikaisin oli kamalasti hulinaa. Ennen aamupäivää olin ratsastanut Teenillä Cornirin läheisyydestä löytyvissä maastoissa ja saanut siten sekä omaa että ratsuni kisajännityksen hieman hälvenemään. Luotin toki Teeniin täysin, mutta pelkäsin sen omien hermojen murtuvan kuin aalto kallioon Irlannin länsirannikolla. Ensimmäinen luokka oli 110cm. Kuten olin arvellutkin, tamma hämääntyi täysin uudesta paikasta ja kamalasta määrästä hevosia eikä ollut oma taitava itsensä. Yhden kiellon ja pudotuksen jälkeen päädyimme sijalle 22, kun osallistujia oli 30. Annoin Simonen talutella Teeniä hetken aikaa ennen seuraavaa luokkaa. Toinenkin luokka oli korkeudeltaan 110cm, joten en uskonut sen tuottavan ongelmia tammalle. Teen kuitenkin kielsi kerran, mutta se johtui omasta virheestäni. Päädyimme sijalle 19/30 - parannusta sentään tapahtui! Lopulta Teen vaikutti itsekin kiukustuvan heikkoihin sijoituksiinsa ja 130cm:n luokassa se laukkasi kuin tuulispää, ja hyppäsi täysin puhtaasti ja epäröimättä. Tuon luokan voitimme, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi ensimmäisiin kisoihimme. Teen oli osoittanut heti olevansa oikea kilpailija, vaikka muista luokista ei sijoituksia heltynytkään. Illalla Teen sai minulta ja Simonelta muutaman porkkanan ja hevoskarkkeja - suosikkimakuaan hunajaa.

1. syyskuuta 2009 oli monella tapaa minulle merkittävä päivä: ensinnäkin oli suosikkikaksosteni kahdeskymmenes syntymäpäivä ja toisekseen ensimmäinen esteratsuni pitkään aikaan saapui talliin. Olimme saaneet paikat muutama päivä sitten kuntoon ja odotin omaa Teen Voguetani jo innokkaasti kotiin. Tuntui, että seisoskelin tallin edessä vesisateessa vuosikausia ennen kuin hevoskuljetusauto peruutti pihaan ja ohjaamosta tiputtautui hyvä ystäväni David. Hän hymyili minulle huomatessaan, että olin innoissani kuin pikkulapsi tarkastellessaan joululahjavuorta joulupukin juuttisäkissä. "Otatko sen itse?" mies kysyi availlessaan auton takaluukkua. Nyökkäsin ja tartuin tärisevin käsin riimunnaruun. Eihän tämän pitänyt niin kamalan hankalaa olla? Olinhan käsitellyt ties millaisia hevosia jo pitkään. Ei, Teen Voguessa oli jotain uutta, jotain ihmeellistä, jotain tuntematonta, johon halusin tutustua. Kipusin autoon ja kiinnitin oman riimunnaruni tamman riimuun. Se mulkoili minua hermostuneena ruskeilla silmillään. Silitin rauhallisesti sen kaulaa, päähän kun ei kannattanut yrittääkään koskea. Kun David oli saanut luukun auki, pujahdin puomin ali, irrotin Davidin riimunnarun tammani riimusta ja päästin Teenin peruuttamaan. Tamma vaikutti jännittyneemmältä kuin minä, mutta loppujen lopuksi se päätyi seisomaan hölmistyneenä sateen kastelemalle tallipihalle. Silmät ja korvat pyörivät tamman päässä kun se yritti selvittää mihin oli tullut ja oliko paikkaan luottamista. Kiitin Davidia ja talutin Teen Vogueta hetken pihalla, jotta se saisi hieman liikuntaa tuntien matkustamisen jälkeen. Pian sen jälkeen kun David oli lähtenyt, tallityttöni Simone saapui paikalle. Hän katseli Teen Vogueta yhtä lumoutuneena kuin minä. Yhdessä Simonen kanssa veimme tamman talliin, ja riisuimme siltä loimen ja kuljetussuojat. Tehtävänjako oli seuraavanlainen: minä riisuin tammalta varusteita ja Simone rauhoitteli tammaa. Kun varusteet oli saatu siistittyä ja laitettua kuivumaan, annoimme Teen Voguelle heiniä ja vettä. Tamma mulkoili meitä epäluuloisesti, joten Simone tarttui heinätuppoon, laskeutui kyykkyyn ja ojensi korsia tammalle. Hetken mulkoilun jälkeen neitokainen suostui nappaamaan heiniä Simonen kädestä ja pian sen jälkeen se jäi mutustelemaan niitä tyytyväisenä omaan rauhaansa. Ensimmäisen yönsä Teen joutuisi olemaan yksin, mutta jo seuraavana päivänä se saisi tammakaverin viereiseen karsinaan. Laitoin karsinan kuntoon seuraavaa estetammaani, Sxxmachinea varten. Myöhemmin taluttelin Teen Vogueta hieman kentällä ja tarhassa, jotta se oppisi missä sen kuuluisi olla ja saisi tutustua uuteen kotiinsa paremmin. Neiti oli edelleen epäluuloinen ja jännittynyt, mutta sen silmänvalkuaiset eivät olleet näkyvillä läheskään yhtä paljon kuin silloin kun olin taluttanut tamman pois Davidin hevoskuljetusautosta. Puolentoistatunnin taluttelun jälkeen vein Teenin karsinaan ja annoin sille iltaruoat. Siistin vielä tallin käytävän ja varmistin, että kaikki oli kunnossa ennen kuin jätin Teenin rauhaan. Ensimmäinen yö uudessa kodissa.

Tekstit © bill, kuvat © Thomasz Siergeij
Teen Vogue on virtuaalihevonen! Teen Vogue is a SIM-game horse!


© Päivie & billeriina 2010, Lue lisää! // Takaisin etusivulle
Dark Side Trakehners on virtuaalitalli! Dark Side Trakehners is a SIM-game stable!