KUUKAUDEN TRAKEHNER

Joka kuukausi trakehneryhdistykselle valitaan yleisellä äänestyksellä "Kuukauden trakehner", joka on tavalla tai toisella ansioitunut tai lupaava hevonen. Ehdokkaat valitaan jokaisen kuukauden äänestykseen tietyin kriteerein: jonain kuukautena etsimme parasta tammaa kun taas toisena tavoitteena on löytää mahdollisimman lupaava hevonen. Ehdokkaita jokaiselle kuukaudelle kerätään noin 5-10 kappaletta. Yksi hevonen voidaan valita kuukauden hevoseksi vain kerran, mutta sama hevonen voi olla ehdokkaana peräkkäisinä kuukausina mikäli täyttää annetut kriteerit.

Syyskuun 2012 trakehner: Dark Vampira & Sabiana SWA

Syyskuussa kamppailu voitosta oli hyvin tiukka ja ensimmäinen tila päädyttiin jakamaan kahden hienon tamman päätyessä samaan äänimäärään. Dark Vampira on Diamonten hoteissa Cirion Studissa hienoksi kasvanut Dark Side Trakehnersin kasvatti. Vampira on palkittu sekä näyttelyissä että esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa (VIR MVA Ch, ERJ-I, KTK-III). Persoonalliseen tammaan voi käydä tutustumassa tarkemmin sen omilla sivuilla.

Ensimmäisen tilan Vampiran kanssa jakoi Kingsvalleyn kasvatti Sabianan SWA, jonka omistaa suomenhevoskasvatuksestaan tunnettu Milja. Ana on Vampiran tavoin palkittu useammalla eri taholla (KTK-II, Ch, YLA3 ja ERJ-II). Äärimmäisen kauniin ja hellyyttävän tamman sivut löytyvät täältä.

Tiedot äänestyksestä:
Äänestysaika: 15.9.2012 - 18.9.2012
Ääniä yhteensä: 14

Ehdokkaat ja äänimäärät:
Dark Vampira (4 ääntä, 29% äänistä)
Sabiana SWA (4 ääntä, 29% äänistä)
Bacteria (3 ääntä, 21% äänistä)
Secret Frolic (2 ääntä, 14% äänistä)
Royal Circus (1 ääni, 7% äänistä)

Kesäkuun 2012 trakehner: Gothminister

Gothminister on menestynyt hienosti niin kilpakentillä kuin jalostushevosenakin. Energiseksi ja jotakuinkin jekkuilevaksi kuvailtu tumma ori on saavuttanut virtuaalisen muotovalion arvonimen ja se on palkittu esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa ansaitusti ensimmäisellä palkinnolla. Yksi orin jälkeläisistä on myös ehättänyt käydä laatuarvostelussa ja muutama muu on kerännyt sijoituksia aina 160cm -radoilta asti, joten Coreniksi kutsuttu ori on selvästi onnistunut siirtämään taitojaan myös jälkipolvelle. Mikään läpihuutojuttu Corenin menestys ei selvästikään ole ollut, kun ottaa huomioon, että sen isän menestys estekentillä on ollut varsin vaihtelevaa ja emäkin toiminut enemmänkin niin sanotusti yleispainotteisena ratsuna, mikä tarkoittaa sitä, että tamma on kilpaillut useammassa eri lajissa. Omistajansa ja trakehnerjalostuksen onneksi Gothministerin kohdalla palaset ovat kuitenkin osuneet kohdilleen! Gothministeriin voit tutustua tarkemmin täällä, orin omilla sivuilla.

Tiedot äänestyksestä:
Äänestysaika: 3.6.2012 - 5.6.2012
Ääniä yhteensä: 33

Ehdokkaat ja äänimäärät:
Gothminister (13 ääntä, 39% äänistä)
Gordian II (9 ääntä, 27% äänistä)
Sxxmachine (6 ääntä, 18% äänistä)
Zelda Ion (4 ääntä, 12% äänistä)
Caden (1 ääni, 3% äänistä)

Uutisia

Trakehneryhdistys on taas enemmän tai vähemmän hengissä. Toistaiseksi kaikki sivut eivät toimi, mutta niinhän sitä sanotaan, että hiljaa hyvä tulee.

Kasvattajalista sekä orilista ovat toiminnassa - talleja ja hevosia voi siis ilmoitella!

Kuukauden hevonen

Vähintään joka toinen kuukausi yleisellä äänestyksellä valittava 'Kuukauden trakehner' antaa kaikille trakehnerkasvattajille mahdollisuuden saada hevosensa esiin.