TRAKEHNER ROTUNA

Rotutietoa

Trakehner luetaan tätä nykyä saksalaiseksi roduksi, vaikkakin alunperin se on puolalainen rotu. Säkäkorkeudeltaan trakehner on noin 160-170cm (tavoite). Yleisimmin trakehnerit ovat ruunikoita tai mustia, mutta rautiaat ja kimot ovat myös melko yleisiä. Rakenteen tulee olla hienostunut ja harmoninen, mutta samalla vahva ja hyvälinjainen. Luonteeltaan ideaalinen trakehner on älykäs ja vilkas, vaikkakin siitä löytyy myös miellyttämishalua ja tasaisuutta. Ei-toivottuja ominaisuuksia ovat heikko käsiteltävyys, hermostuneisuus ja pelkuruus. Trakehneria jalostettaessa pyritään saamaan aikaan monipuolisia ja taitavia hevosia, joita on miellyttävää ratsastaa. Trakehner sopii mainiosti paitsi ratsastuksen eri lajeihin; esteille, kouluun ja kenttään, myös valjakkoajoon. Erinomaiset liikkeet tekevät siitä mainion kouluhevosen, vahva takaosa, nivelet ja lihakset hyvän hyppääjän, ja kevyen rakenteensa ansiosta trakehner menestyy muita puoliverirotuja paremmin myös kenttäkilpailuissa. Esimerkiksi maailmanennätysori Moorlands Totilaksen isä on trakehnerori Gribaldi. Trakehnerit nimetään aina emälinjan mukaan.

Rodun synty ja käänteet

Trakehnerin juuret ulottuvat pitkälle menneisyyteen: 1500-luvulla Saksalaisen ritarikunnan jäsenet olivat jalostaneet suoraan tarpaanista polveutuvaa schweike -nimellä tunnettua rotua, josta löytyy dokumentteja jo 1200-luvulta. 1732 perustettiin Preussin kuninkaan Fredrik Vilhelm I:n toimesta Trakehnenin siittola, jossa risteytettiin itäpreussilaisia jykeviä, vahvoja hevosia englantilaisten ja arabialaisten täysiveristen kanssa. Tavoitteena oli luoda rotu, joka sopi ratsuväen sotahevoseksi. Nopeus ja voimakkuus eivät kuitenkaan olleet ainoita kriteereitä, vaan hevosten oli oltava edustavia ja niiden oli selvittävä ankarissakin olosuhteissa. Trakehnerit soveltuivat kuitenkin myös maatilojen töihin: niiden tiedetään vetäneen auroja tiiviin mudan läpi ja niitä pidettiin hyvin ahkerina ja vaatimattomina eläiminä.

Ensimmäinen trakehnerkantakirja julkaistiin 1877. Kantakirja on suljettu ja jalostukseen hyväksytäänkin trakehnerin lisäksi vain englantilaisia, arabialaisia sekä angloarabialaisia täysiverisiä ja shagya-arabeja. Muita puoliverisiä ei esimerkiksi ole sallittua käyttää trakehnerjalostukseen. Trakehner saavutti suuren suosion kilparatsuna 1900-luvun alkupuolella ja jotkin yksilöt menestyivät loistavasti olympialaisissakin.

Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä ensimmäinen maailmansota (1914-1918) puolitti trakehnerkannan ja kasvattajat joutuivat tekemään tosissaan töitä palauttaakseen rodun yksilöiden määrän ennalleen. Toisen maailmansodan loppupuolella, lokakuussa 1944, näytti siltä, että yritys oli ollut täysin turha. 800 parasta yksilöä evakuoitiin Neuvostoliiton armeijan jaloista, mutta suurin osa niistä menetettin tavalla tai toisella neuvostoliittolaisille. Yksityiset kasvattajat pääsivät lähtemään vasta tammikuussa 1945, jolloin aikaa pakenemiseen ei oikeastaan enää ollut. Noin 18 000 hevosta kasvattajineen lähti taivaltamaan keskellä ankaraa talvea Euroopan halki. Tammat olivat kantavina ja toisinaan ruokaa ei ollut päiväkausiin, ja hevoset, jotka eivät enää jaksaneet, oli jätettävä jälkeen. Toisen maailmansodan jälkeen Trakehnenin siittolaa ei enää ollut. Trakehnenin siittolan hevosista selvisi kaikkiaan 100, joista tammoja oli vain 21.

Sodan jälkeen moni saksalainen hevosihminen omistautui trakehnereiden jäljittämiselle. Heistä voi mainita esimerkiksi Trakehner Verbandin ensimmäisen puheenjohtajan paroni von Schrötterin. Uusi trakehnerkantakirja julkaistiin vuonna 1947, ja uusia siittoloita perustettiin (Hunnesrück, Rantzau ja Schmoel). Trakehnereita kasvatettiin sodan jälkeen paitsi Länsi-Saksassa, myös Itä-Saksassa, Puolassa sekä Neuvostoliitossa. Dietrich von Lenskin ansiosta perustettiin Trakehner Förderverein, joka pyrkii lisäämään rodun suosiota ja tuomaan sen suuren yleisön tietoon esimerkiksi tarjoamalla erinomaisia hevosia kansainvälisille ratsastajille ja etsimällä nuoria kykyjä. Nykyään trakehnereita kasvatetaan joka puolella maailmaa ja Trakehner Verbandin sisarjärjestö löytyy seuraavista 13:sta eri maasta: USA, Tanska, Iso-Britannia, Ranska, Kanada, Kroatia, Liettua, Uusi-Seelanti, Itävalta, Puola, Venäjä, Sveitsi ja Australia.

» Lähteet ja hyödyllisiä linkkejä rodusta kiinnostuneille:
Trakehner Verband (saksaksi ja englanniksi)
Trakehners International (englanniksi)
Hevosmaailma.net (suomeksi)
Suomen trakehner-yhdistys (suomeksi)
wikipedia (suomeksi)
wikipedia (englanniksi)

Virtuaalimaailman historiaa

Tunnettuja kasvattajia (ennen 2010 toiminnassa olleita): Te Adoro Estate, Brise Estate, Startalli, Siittola Waterfall sekä sitä seurannut Classic ja sen jälkeinen Classic Trakehners and Fjords, Yave, Kati K., jossain määrin Evergrey, Polka Trakehners. Merkittäviä hevosia: Alté ja poikansa Black River's Redfox, Oroaq, Skyé, Gothard, Temporal Katrel

Tunnettuja kasvattajia (toiminnassa 2010 ->): Skurvash (trakehnerit vuodesta 2007, aiemmin nimellä Poisonblack), Rowland Trakehners, Roxbury, Dark Side Trakehners, Kingsvalley (jo 2005 ->). Merkittäviä hevosia: Gordian II

Uutisia

Trakehneryhdistys on taas enemmän tai vähemmän hengissä. Toistaiseksi kaikki sivut eivät toimi, mutta niinhän sitä sanotaan, että hiljaa hyvä tulee.

Kasvattajalista sekä orilista ovat toiminnassa - talleja ja hevosia voi siis ilmoitella!

Kuukauden hevonen

hall

Donec nec justo eget felis or facilisis ferm entire. Aliquam to port titor mauris sit amet orci.

Morbi in sem quis dui plac erat ornare. Pell ente sque odio nisi, euis mod in, phar etra.